Aston Villan kesähankinnalla polvivamma – MM-kisat jäämässä väliin
Aston Villan keskikenttäpelaajalla Boubacar Kamaralla on todettu polvivamma, joka pitänee hänet sivuissa Qatarin MM-kisoista, kertoo L’Équipe.
Kamara, 22, joutui vetäytymään Ranskan maajoukkueen syyskuun otteluista loukkaantumisensa takia. Hänen odotetaan olevan sivussa kaksi kuukautta.
Qatarin MM-kisat pelataan 20. marraskuuta – 18. joulukuuta.
Kamara debytoi A-maajoukkuetasolla tänä vuonna, ja hänet kutsuttiin loukkaantuneen Adrien Rabiot’n tilalle syyskuun maaotteluihin. Kamara loukkaantui kuitenkin itsekin, viime perjantaina Valioliiga-ottelussa Southamptonia vastaan.
Hän lensi Dubaihin tutkimuksiin, joissa todettiin, että hänellä on polvessaan ”vakava venähdys”.
Kamara siirtyi Aston Villaan tänä kesänä Marseillesta, jossa hänen sopimuksensa päättyi viime kauteen. Hän on ehtinyt pelata Villassa kahdeksan ottelua.
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista