West Hamin rakastettu kapteeni palaa seuran palvelukseen – aloittaa uudessa roolissa ensi vuonna
West Ham on vahvistanut, että joukkueen entinen kapteeni ja keskikenttäpelaaja Mark Noble palaa seuran palvelukseen ensi vuoden alussa urheilutoimenjohtajan roolissa.
Noble, 35, pelasi Hammersissa 550 ottelua ennen kuin lopetti uransa viime kauteen.
– Olen todella iloinen paluustani, enkä malta odottaa, että pääsen aloittamaan. Haluan kiittää seuraa siitä, että sain tämän tilaisuuden – on suuri kunnia ottaa vastaan tämä tehtävä West Hamissa, kommentoi Noble lontoolaisseuran tiedotteessa.
– Olen viettänyt viimeiset 24 vuotta pelaajana täällä, ensin akatemiassa ja sitten ykkösjoukkueessa, ja minulla on luonnollisesti syvä tietämys ja ymmärrys seurasta.
– Erityisesti viimeiset kaksi vuotta, kun pelivuoteni alkoivat luonnollisesti päättyä, antoivat minulle loistavan tilaisuuden viettää aikaa kouluttautumalla ja hankkimalla lisää tietoa ja ymmärrystä siitä työstä, jota kulissien takana tehdään. Seura on ottanut tuona aikana upeita edistysaskeleita, ja odotan innolla, että pääsen palaamaan takaisin näin jännittävänä aikana.
West Hamin mukaan Noble tulee tekemään tiivistä yhteistyötä seuran hallituksen sekä manageri David Moyesin kanssa, joka on mielissään seuralegendan paluusta.
– Olen todella iloinen voidessani toivottaa Markin tervetulleeksi takaisin ja saadessani tilaisuuden työskennellä jälleen tiiviisti hänen kanssaan. Hän oli minulle suuri voimavara pelaajana ja kapteenina, ja tiedän, että hän antaa seuralle ja minulle loistavaa tukea jälleen tässä tehtävässä.
– Kuten Mark on sanonut, tämä on hänelle mahdollisuus kehittyä ja kasvaa tehtävässä, ja hän saa täyden tukemme siinä. Kukaan ei ole pätevämpi ymmärtämään West Hamia ja sen eetosta ja tuomaan uusia ideoita seuran viemiseksi oikeaan suuntaan.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Ilo oli ennenaikaista, FIFA veti päätöksensä takaisin
- The Athletic: Arsenalin luottolaituri siirtymässä Turkkiin
- Valioliiga 2:n parhaaksi valittu pelaaja vaihtaa seuraa
- Ipswich Town teki kilpailevan tarjouksen Emersonnista
- Lehti: Aston Villa valmistelee tarjousta Ranskan MM-vahdista kesken kisojen
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta