”Surkeinta bisnestä ikinä” – Asiantuntijan mukaan Liverpoolin konttaukselle ja huonolle puolustamiselle on selkeä syy, ja se voi maksaa kalliisti
Liverpool on päästänyt tällä kaudella seitsemässä pelissä yhdeksän maalia. Lukema on valtava, jos sitä peilaa esimerkiksi viime kauteen, jolloin Liverpool päästi yhteensä koko kaudella 26 maalia.
Viime kaudella Liverpool päästi keskimäärin 0,68 maalia per ottelu. Alkukauden aikana samainen lukema näyttää nyt 1,28 maalia per peli. Liverpool on myös valahtanut sarjataulukossa sijalle yhdeksän. Seitsemästä ottelusta se on onnistunut voittamaan vain kaksi.
Sky Sportsin asiantuntija Paul Mersonin mukaan Liverpoolin heikko alkukausi johtuu osittain siitä, että seura möi Sadio Manén kesällä Bayern Müncheniin.
– Olen sanonut tätä alusta asti, minun mielestäni Sadio Manén myyminen oli surkeinta bisnestä ikinä. Kaveri teki isoja, isoja maaleja. Jos käy hänen maalejaan läpi, siellä on paljon tärkeitä maaleja, Merson kirjoittaa Sky Sportsin kolumnissaan.
Manén merkitys ei jää vain maaleihin. Mersonin mukaan Liverpoolin prässipelaaminen on ollut heikkoa.
– Liverpoolin ongelmat alhaalla alkavat ylhäältä. Hei eivät puolusta yhtenäisesti. Voidaan puhua siitä, kuinka taitava hyökkäyskolmikko (Mané, Firmino, Salah) oli, mutta he myös auttoivat puolustuksessa. Nyt he eivät tee niin, ja vastustajat pääsevät helposti prässin läpi, jos sellaista edes on. Kuinka monta kertaa vastustaja on päässyt juoksemaan Virgil van Dijkiä kohti tällä kaudella verrattuna viimeiseen kolmeen tai neljään vuoteen?
Mersonin mukaan Manén myyminen 30 miljoonalla punnalla voi kostautua tällä kaudella.
– 30 miljoonan punnan myyntihinta on Valioliigassa pala kakkua. Eikö heidän olisi kannattanut pitää hänestä kiinni ja päästää lähtemään vaikka ilmaiseksi myöhemmin. Nyt se kostautuu ja voi maksaa Liverpoolille kauden päätteeksi paljon enemmän kuin 30 miljoonaa puntaa, Merson huomauttaa.
Liverpool pelasi Brightonin kanssa 3-3-tasapelin viime viikonloppuna. Voit katsoa ottelun koosteen alla olevalta videota. Kaikki Valioliigan ottelut näkyvät Elisa Viihde Viaplaysta.
LUE MYÖS
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Liverpool nappasi Valioliiga-kauden ensimmäisen voittonsa
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan
- Michael Carrick avautui Manchester Unitedin siirtoikkunasta
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Enzo Maresca kesän jättihankinnasta: ”Olemme hankkineet voittajan”
- Roy Keane heitti hulvattoman analyysin maaliodottaman merkityksestä
- Mohamed Salah soitti Tottenham-pelaajalle – kehotti siirtymään Turkkiin
- Andoni Iraola nimesi Liverpoolin joukkueen Mestarien liigan liigavaiheeseen – nämä pelaajat jäivät ulos
- Norjan maajoukkueen päävalmentaja kritisoi Liverpoolin puolustusta: ”Käveleviä painajaisia”
- Tässä ehdokkaat Valioliigan kuukauden valmentajaksi
- Jättisiirto varmistui: Arsenal teki uuden myyntiennätyksen
- Jamie Carragher: Tämän pelaajan pitäisi lähteä Liverpoolista – ”Kun olen katsonut kaksi ensimmäistä ottelua…”
- Ollie Watkins vertasi Saudi-Arabian pääsarjaa Valioliigaan: ”Taso oli samaa luokkaa”
- Cody Gakpo jäi sittenkin Liverpooliin – näin Andoni Iraola kommentoi
- Sokkipaljastus: entinen Valioliigan tuomari kertoi hurjista teoistaan kentällä
- Andoni Iraola nimesi Liverpoolin joukkueen Mestarien liigan liigavaiheeseen – nämä pelaajat jäivät ulos
- Norjan maajoukkueen päävalmentaja kritisoi Liverpoolin puolustusta: ”Käveleviä painajaisia”
- Fantasy Premier League: GW 3 – kannattaako tällä viikolla käyttää Free Hit?
- Manchester United lainasi hyökkääjänsä Hollantiin
- Rasmus Højlund analysoi aikaansa Manchester Unitedissa: ”Tarina olisi ollut erilainen…”