James Maddison otti kantaa kuumaan aiheeseen – mahtuisiko hän Englannin MM-joukkueeseen? ”En ole naiivi”

James Maddison oli jälleen lyömättömässä iskussa, kun Leicester otti kauden avausvoiton. Maddison teki kaksi maalia ja syötti yhden 4-0-voitossa Nottinghamista.
Maddison on pelannut Englannin A-maajoukkueessa vain yhden ottelun Montenegroa vastaan marraskuussa 2019. Sen jälkeen miestä ei ole edes kutsuttu maajoukkueen mukaan. Tällä hetkellä Maddison pelaa ehkäpä elämänsä parasta jalkapalloa.
– Tämä on ollut vähän outo tilanne, koska olemme sarjan hännillä, mutta minulla ei ole ehkä koskaan ollut yhtä paljon itseluottamusta kuin nyt. En ole luultavasti koskaan pelannut paremmin kuin viimeisen 12 kuukauden aikana, eikä minusta ole tuntunut yhtä hyvältä koskaan, Maddison totesi Sky Sportsille.
Vuoden loppupuolella pelattavat MM-kisat totta kai kiinnostavat Maddisonia, joka uskoo, että hänellä olisi annettavaa maajoukkueessa. Maddison kommentoi maajoukkuevalintoja kieli keskellä suuta.
– Siihen on vaikea vastata, koska sitä haluaa sanoa oikeita asioita, eikä lipsauttaa jotain hölmöä, mutta se on totta kai ollut tavoitteeni (pelata MM-kisoissa). Olen jalkapalloilija. Katson maajoukkueen pelejä ja se on jotain, mistä unelmoin. Tiedän, että minulla olisi sanani sanottavana niissä peleissä ja toivottavasti sauma joskus aukeaa, Maddison sanoi.
Maddison on jäänyt Gareth Southgaten tutkan ulkopuolelle. Osittain siitä syystä, ettei Maddisonille ole luontaista roolia joukkueen pelisysteemissä. Toisaalta Maddison on monipuolistunut ja pystyy pelaamaan nykyisin useammassa eri roolissa keskikentällä. Leicesterin manageri Brendan Rodgers kehui Maddisonia maasta taivaisiin ja ihmetteli, miksei häntä ole kutsuttu Englannin mukaan (lue lisää).
Englannilla on useita hyviä vaihtoehtoja hyökkääviin rooleihin, kuten erinomaisesti Manchester Cityssä pelaava Phil Foden sekä esimerkiksi Mason Mount ja Jack Grealish. Maddison tiedostaa, että kilpailu maajoukkueessa on todella kovaa.
– En ole naiivi. Teidän, että hyökkääviin rooleihin on useita huippupelaajia, mutta olen myös itsevarma ja uskon, että voin kuulua siihen kategoriaan. Voin pelata mitä tahansa hyökkäävää roolia.
– Sitä (omaa roolia) on vaikea kommentoida, koska pelasin Nottinghamia vastaan oikeallta, mutta Englanti pelaa hieman eri tavalla kolmen topparin linjalla. En ole ollut mukana muutamaan vuoteen, joten minun pitäisi kuunnella valmentajia, mutta on vaikea keskustella pelipaikasta, koska se ei olisi sama, jolla pelaan nyt.
Lokakuun 21. päivä julkaistaan alustavat nimilistat MM-kisoihin. Isolle listalle mahtuu 35-55 pelaajaa, ja olisi melkoinen ihme, jos ei Maddison tuolle listalle mahtuisi. Lopulliset kisajoukkueet julkaistaan viimeistään tiistaina 15. marraskuuta.
– Teen kovasti töitä. Minulla täytyy olla oikea asenne pakottaakseni itseni mukaan, koska joukkueessa on edelläni nyt huippupelaajia huippuseuroista, mutta mielestäni siellä on tilaa minulle. Minun täytyy vain jatkaa työntekoa ja pelata tällä tavalla kuin Nottinghamia vastaan. Sitten katsotaan, mihin se riittää, Maddison sanoi.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti
- Thomas Frank päivitti Spursin loukkaantumistilanteita – ei osannut antaa arviota tähtipelaajan paluusta
- Englantilaisseurat murskajaisissa Mestarien liigassa – yksi pettyi
- Pep Guardiola Man Cityn pelaajasta: ”Yksi lahjakkaimmista mitä olen koskaan nähnyt”
- Väite: Newcastle solmi salassa uuden sopimuksen
- Sean Dyche esittäytyi – näin hän kommentoi Nottingham-pestiään
- Arne Slot vahvisti: Avainpelaaja sivussa illan Mestarien liigan ottelusta
- Thomas Frank: Xavi Simonsin ja Florian Wirtzin kaltaisille pelaajille on annettava aikaa
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Enzo Maresca: Chelsea-hyökkääjä palaamassa viimein pelikentille
- Romano: Aston Villa tekee jatkosopimuksen luottopelaajansa kanssa
- Arsenal murskasi Atletico Madridin Mestarien liigassa – Gyökeres osui kahdesti