”Yksi maailman parhaista” – Brassilegenda Cafú löysi Trent Alexander-Arnoldin pelaamisesta paljon itseään
Trent Alexander-Arnold on viime aikoina saanut jonkin verran kritiikkiä otteistaan. Samaan aikaan myös asema Englannin A-maajoukkueessa on heikentynyt. Brassilegenda Cafú pitää kuitenkin Alexander-Arnoldia yhtenä maailman parhaista oikeista laitapuolustajista.
Cafú kuului oman aikansa parhaimpiin oikeisiin laitapuolustajiin. Eri aikakauden pelaajia on toki vaikea vertailla keskenään, mutta Cafú voidaan varmasti nostaa yhdeksi historian parhaista laitapakeista. Brasilian kanssa MM-kultaa juhlinut ja AC Milanin riveissä Mestarien liigan voittanut legenda on ollut vaikuttunut Alexander-Arnoldin urakehityksestä.
– Olen seurannut hänen uraansa Liverpoolissa. Hän on kehittynyt valtavasti viimeisten vuosien aikana, ja hän on varmasti yksi maailman parhaista oikeista laitapuolustajista.
– Hän on nuori, vahva ja kehittynyt huimasti ottaen huomioon hänen ikänsä. Hänellä on jo nyt paljon kokemusta ja näen hänessä ja itsessäni paljon samaa, Cafú kertoi BBC:lle.
Cafú muistetaan erittäin hyökkäysvoittoisena laitapuolustajana, joka nousi voimakkaasti tukemaan hyökkäyksiä. Tavallaan Cafú oli luomassa uudenlaista laitapuolustajien vaatimustasoa, jossa pelkkä puolustaminen ei enää riittänyt.
– Meillä molemmilla on tahtoa ja halua hyökätä, mennä eteenpäin ja rohkeutta laukoa ja keskittää. Diagonaaliset liikkeet, joita hän tekee kentällä, ovat myös hyvin samanlaisia kuin mitä itse tein, Cafú sanoi.
Cafún mukaa Gareth Southgate on tehny hyvää työtä Englannin peräsimessä, vaikka taival Nations Leaguessa olikin murheellinen. Englanti putosi B-liigaan, mutta tulevat MM-kisat ovat lopulta todellinen mittari Southgaten työlle.
– Jos Englannin pelaajat kuuntelevat valmentajaansa joukkueena, heillä on paremmat saumat voittaa, Cafú tokaisi.
Liverpool kohtaa tiistaina Mestarien liigassa Glen Kamaran edustaman Rangersin kello 22.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin