Italialaislegenda Alessandro Nesta kertoi, miten hän olisi pysäyttänyt Erling Haalandin huippuvuosinaan
Italialainen topparilegenda Alessandro Nesta uskoo, että hän olisi voinut huippuvuosinaan pysäyttää Manchester Cityn tähtihyökkääjän Erling Haalandin.
Haaland, 22, on tehnyt tällä kaudella ennennäkemättömän kovaa jälkeä siirryttyään Cityyn Borussia Dortmundista 60 miljoonalla eurolla. Norjalaiskärki on pelannut uudessa seurassaan 12 ottelua, mutta hänelle on kirjattu jo 19 osumaa ja kolme maalisyöttöä.
Nesta, 46, tunnetaan yhtenä kaikkien aikojen parhaista pelaajista pelipaikallaan. Hän kahmi lukuisia pokaaleja Lazion ja AC Milanin paidassa ja oli voittamassa maailmanmestaruutta Italialle vuona 2006.
COPA90:n haastattelussa Nesta sanoi, että hän olisi huippuvuosinaan pärjännyt Haalandia vastaan, koska hän pärjäsi myös brassilegenda Ronaldoa vastaan.
– Voisin pelata [Haalandia vastaan], koska pelasin brasilialaista Ronaldoa vastaan, nyökytteli Nesta.
– Haaland on todella hyvä, mutta se toinen (Ronaldo) oli jotain erilaista.
– Pelasin Lionel Messiä ja Cristiano Ronaldoa vastaan, mutta brasilialainen Ronaldo oli erilainen.
Nestalta kysyttiin, miten hän pyrkisi pysäyttämään Haalandin.
– Yrittäisin pysyä hänen lähellään. Kun hän yrittää lähteä [juoksuun], ehkä estän häntä hieman, sanoi Nesta ja elehti tönimisliikkeen käsillään.
– [Jos annat] liikaa tilaa, olet kuollut.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Arsenal jäi ilman toista rangaistuspotkua – ”Tuomari teki selvän virheen”
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Virallista: Ashley Young lopettaa pelaajauransa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Agentti: Chelsean avainpelaaja käy Madridissa aina vapaapäivinään
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”