Jalkapallolla on uusi palkkakuningas – Valioliigasta neljä pelaajaa kymmenen eniten tienaavan joukkossa
Valioliigasta neljä pelaajaa mahtuu maailman kymmenen parhaiten tienaavan jalkapalloilijan joukkoon.
Talouslehti Forbesin mukaan lajin uusi palkkakuningas on Paris Saint-Germainin Kylian Mbappé, joka tienaa tästä kaudesta 131 miljoonaa euroa.
Mbappé tienesteistä noin 112 miljoonaa euroa koostuu hänen palkastaan ja uuden sopimuksensa allekirjoitusbonuksesta ja loput yhteistyödiileistä, joita hänellä on muun muassa Niken, Diorin ja Oakleyn kanssa.
Seuraavana listalla ovat hänen joukkuekaverinsa Lionel Messi ja Manchester Unitedin Cristiano Ronaldo.
Kyseessä on ensimmäinen kerta yhdeksään vuoteen, kun Messi tai Ronaldo ei ole maailman parhaiten palkattu pelaaja. Heitä ennen ykkössijaa piteli vuonna 2013 Englannin maajoukkueen entinen kapteeni David Beckham.
Ronaldon lisäksi Valioliigasta kymmenen eniten tienaavan pelaajan joukkoon mahtuvat myös Liverpoolin Mohamed Salah sekä Manchester Cityn Erling Haaland ja Kevin de Bruyne.
Haaland ja Mbappé ovat kymmenen kärjessä ainoat alle 30-vuotiaat pelaajat.
TOP 10 – maailman parhaiten tienaavat jalkapalloilijat
- Kylian Mbappé (23) – PSG & Ranska – 131 miljoonaa euroa
- Lionel Messi (35) – PSG & Argentiina – 123 miljoonaa euroa
- Cristiano Ronaldo (37) – Man United & Portugali – 102 miljoonaa euroa
- Neymar (30) – PSG & Brasilia – 89 miljoonaa euroa
- Mohamed Salah (30) – Liverpool & Egypti – 54 miljoonaa euroa
- Erling Haaland (22) – Man City & Norja – 40 miljoonaa euroa
- Robert Lewandowski (34) – Barcelona & Puola – 36 miljoonaa euroa
- Eden Hazard (31) – Real Madrid & Belgia – 32 miljoonaa euroa
- Andrés Iniesta (38) – Vissel Kobe & Espanja – 31 miljoonaa euroa
- Kevin de Bruyne – Man City & Belgia – 30 miljoonaa euroa
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”
- Arsenal ja Crystal Palace järjestivät trillerin puolivälierässä
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- MD: Barcelonan ja Englannin maajoukkuetopparin sopimusneuvottelut loppuivat lyhyeen
- Thomas Frank kertoi mielipiteensä Tottenham-kapteenin ylilyönnistä
- Bruno Fernandes loukkaantui – Rúben Amorim vaatii muilta pelaajilta tasonnostoa
- John Terry: Chelsean hankittava kokemusta joukkueeseensa
- Andoni Iraola kertoi mielipiteensä Antoine Semenyon tulevaisuudesta
- Mediatiedot: Tässä on Antoine Semenyon todennäköisin ostaja
- Thomas Frank: Tottenham-pelaajien pidettävä itsestään huolta jouluna – ”Meillä olisi isompi ongelma, jos…”
- Enzo Maresca vahvisti: Chelsea-hyökkääjät palaavat kokoonpanoon viikonlopun huippuottelussa
- Meneekö jo överiksi? – Rasmus Højlund paljasti mielipiteensä Man Utd -ajoista
- Arsenal eteni rangaistuspotkuilla liigacupin välieriin – Arteta ylpeä yhdestä asiasta: ”Kun sellaista tapahtuu…”