Chelsean keskikenttä elää: Juventuksesta ”kaapatun” maajoukkuepelurin asema jo nyt vaakalaudalla?
Chelsea lainasi Sveitsin maajoukkuepelaaja Denis Zakarian Juventuksesta syyskuun alusta ensi kesäkuun loppuun kestävällä lainapestillä, seurojen sisällyttäessä sopimuksen myös osto-option. 25-vuotiaan hankkiminen Stamford Bridgelle pysyvämmin kustantaisi Todd Boehlylle kumppaneineen 28 + viisi miljoonaa euroa. Tätä kauppaa ei tämän hetken tiedoilla liene luvassa.
Toimittaja Fabrizio Romano kertoo, että lontoolaiset ovat jo suunnittelemassa keskusteluja Zakarian asemasta seurassa – tämä ei nimittäin ole pelannut sinisissä vielä minuuttiakaan. 42 A-maaottelua pelanneen kintereillä oli myös Valioliigasta viime kesänä useampi seura. Päätyminen Chelseaan ei tunnu olleen kovin onnistunut siirto.
Toisaalla The Telegraph kertoo Bluesin harkitsevan joko Villarrealin Yeremy Pinon, tai AS Roman Lorenzo Pellegrinin hankkimista keskikentälleen. Lähteen mukaan kyse on varmuustoimesta oman kasvatin, Mason Mountin sopimuksen siirtyessä viimeiselle 20 kuukauden jaksolleen. Samaan aikaan manageri Graham Potter vakuuttelee kaikkien osapuolten olevan vakuuttuneita siitä, että Mount allekirjoittaa uuden sopimuksen hyvin pian.
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
