Mohamed Salahilta historiallinen suoritus Mestarien liigassa – Jürgen Klopp iloitsi ykköstähtensä puolesta: ”Te näitte hänen reaktionsa”
Liverpoolin tähtihyökkääjä Mohamed Salah teki keskiviikkona historiaa, kun hän tehtaili vieraissa Rangersia vastaan Mestarien liigan historian nopeimman hattutempun.
Vaihdosta aloittaneen egyptiläistaiturin ensimmäisen ja kolmannen maalin välillä ehti kulua vain kuusi minuuttia ja 12 sekuntia. Ennätyksen edellinen haltija oli Bafétimbi Gomis, joka väsäsi Lyonin paidassa vuonna 2011 hattutempun Dinamo Zagrebin verkkoon kahdeksassa minuutissa.
Salahin, 30, hattutemppu oli lähinnä kirsikka kakun päälle, sillä ottelu oli pitkälti ratkennut jo ennen hänen maalitehtailuaan. Liverpool kuritti Rangersia lopulta peräti 7-1-lukemin.
Egyptiläistähti oli ennen keskiviikkoa aloittanut kautensa omiin standardeihinsa nähden varsin vaatimattomasti. Mestarien liigassa hän on nyt onnistunut maalinteossa kolmessa ottelussa peräkkäin, mutta Valioliigassa hänellä on meneillään viiden ottelun maaliton putki.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
Liverpoolin managerilta Jürgen Kloppilta kysyttiin, mitä hattutemppu voi merkitä Salahille.
– Kaikkea. Te näitte hänen reaktionsa, vastasi Klopp Liverpool Echon mukaan.
– En nähnyt hänen tuuletuksiaan, koska hän juoksi aina kulmalipulle, mutta näimme Darwin Núñezin tapauksessa, että se (maalin tekeminen) merkitsi valtavasti hänelle. Helpotus on iso. Kaikki ponnistelut tuottavat tulosta.
– Me kaikki tiedämme, että Mo on poikkeuksellinen, kerrassaan poikkeuksellinen pelaaja, kun hänellä sujuu. Hän oli tietysti tänään hieman erilaisessa tilanteessa, kun hän tuli vaihdosta sisään. Toivon, että hänellä lähtee nyt sujumaan kaikki ja toivon samaa myös meille joukkueena!
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
