Kohuttu Superliiga-projekti kosiskelee Valioliigan jättiläisiä uudestaan mukaan – ”Useat seurat ovat yhä kiinnostuneita”
Euroopan Superliigan uusi johtaja Bernd Reichart toivoo Valioliigan suurseurojen osallistuvan uudestaan neuvotteluihin kilpailun tulevaisuudesta.
Arsenal, Chelsea, Liverpool, Manchester City, Manchester United, Tottenham sekä kuusi muuta eurooppalaista suurseuraa ilmoittivat viime vuoden huhtikuussa, että ne ovat perustamassa uutta kansainvälistä suljettua sarjaa.
Hanke kaatui kuitenkin vain pari päivää virallisen julkistamisensa jälkeen, kun seura toisensa jälkeen perääntyi siitä valtavan kritiikin ja paineen alla. Ideaa jäivät puolustamaan ainoastaan Barcelona, Real Madrid ja Juventus.
Uudistettua Superliigaa ajavan A22 Sports Management -yhtiön toimitusjohtajaksi nimitetty Reichart uskoo, että Valioliiga-seurat saattavat istua vielä neuvottelupöytään heidän kanssaan.
– [Meille] puhuminen on vapaaehtoinen ehdotus, kommentoi Reichart BBC:lle.
– Jos joku sulkee oven, en voi puhua heille, mutta odotan, että ihmiset ovat kiinnostuneita ja että tärkeät seurat haluavat ajaa asiaa ja osallistua keskusteluihin.
– Useat seurat ovat edelleen kiinnostuneita ja ehdottavat ratkaisuja kritiikistä huolimatta. He tulevat takaisin, kuuntelevat, oppivat ja osallistuvat keskusteluun.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Superliiga saattaa saada uutta pontta ensi keväänä, jolloin Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen on määrä antaa päätös Euroopan jalkapalloliitto UEFA:n monopolin pätevyydestä kansainvälisten kilpailujen järjestämisessä.
Alkuperäisen Superliiga-suunnitelman kariuduttua UEFA ja Euroopan jalkapalloseurojen järjestö ECA ovat perustaneet yhteisen elimen, jonka tehtävänä on maksimoida kaupalliset mahdollisuudet ja neuvotella lähetysoikeuksista.
Reichart sanoo haluavansa luoda kilpailun, jossa varainhoitoa koskevia säännöksiä noudatetaan asianmukaisesti, ja väittää, että näin ei tällä hetkellä ole.
Hän sanoo olevansa valmis keskustelemaan muutoksista Superliigan alkuperäiseen urheilulliseen malliin, joka sai kritiikkiä etenkin siitä, että kyseessä olisi suljettu sarja. Alkuperäisessä mallissa joukkueiden osallistuminen kilpailuun ei perustunut niiden urheilulliseen menestykseen, vaan statukseen ja historialliseen asemaan.
– Keskeinen osa kritiikkiä koski pysyvää jäsenyyttä, urheilullisia saavutuksia sekä nousua ja putoamista. Nyt formaatista tulee rakentavan vuoropuhelun tulos.
– Minulle heitellään ideoita, ja haluan tutkia niitä. Meillä ei ole ennalta määrättyä formaattia, koska se tuhosi viime vuonna käydyn vuoropuhelun. Silloin tietyt elementit otettiin esille, UEFA tuli uhkaamaan ja asettamaan sanktioita, ja keskustelu oli ohi.
– Nyt olemme palaamassa ja teemme ehdotuksia. Se on oikea ja uskottava lähestymistapa. On olemassa useita formaatteja, joilla peliä voitaisiin esitellä houkuttelevammin ja tehokkaammin.
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista