Erling Haaland ei pelaa Mestarien liigan lohkovaiheen päätöspelissä – ensi viikonloppu vielä auki
Manchester Cityn tähtihyökkääjä Erling Haaland ei pelaa vielä keskiviikkona Sevillaa vastaan Mestarien liigassa, sanoo manageri Pep Guardiola.
Haaland, 22, joutui viime tiistaina jättämään kesken ottelun entistä seuraansa Borussia Dortmundia vastaan.
Norjalaiskärki tuli tauolla vaihtoon, ja Guardiola selitti myöhemmin, että Haaland sai kolhun jalkaansa. Lisäksi hän oli ollut kipeänä ja kärsinyt väsymyksestä.
Haaland ei ollut lainkaan kokoonpanossa lauantaina, kun City voitti Leicesterin Valioliigassa 1-0, eikä hän pelaa myöskään keskiviikkona Sevillaa vastaan. Manchester City on jo varmistanut lohkovoiton, joten varsinaista panosta pelissä ei ole.
– Hänellä on nivelsidevamma. Hän voi paremmin, meillä on vielä yksi viikko aikaa [ennen seuraavaa sarjapeliä], sanoi Guardiola BBC:n mukaan.
– Hän ei pelaa Sevillaa vastaan, koska olemme jo varmistaneet jatkopaikan.
– Toivottavasti hän voittaa auttaa meitä Fulhamia vastaan (5.11.). Jos ei, ehkä hän voi pelata Chelseaa vastaan liigacupissa (9.11.).
Haaland on pelannut tällä kaudella 16 ottelua tehden niissä yhteensä 22 maalia ja syöttäen kolme.
LUE MYÖS:
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Jamie Carragher kyseenalaistaa Tottenhamin henkisen puolen
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Julkkis teki seksuaalirikoksen Andy Carrollille – ”Hänessä oli jotain outoa”
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Alexander Isak iskee taas maaleja Valioliigassa: ”Jos vertaa viime kauteen…”
- Manchester Unitedin pelaajalle tuli yllättävä soitto