Entinen valioliigapelaaja laittaa jarruja Arsenalin mestaruuspuheille: ”Mitään merkittävää ei olla saavutettu”
Entinen valioliigapelaaja Joe Cole uskoo Chelsean olevan toistaiseksi Arsenalia edellä.
Entinen Blues-pelaaja painottaa vanhan seuransa olevan viimeisen kahden vuosikymmenen menestynein seura Englannissa.
Arsenal on taistellut vahvan syyskauden aikana Valioliigan kärkisijoista. Tykkimiehet on ennen sunnuntain ottelua sarjataulukossa toisena pisteen kierroksen ottelunsa tänään jo pelannutta Manchester Cityä takana.
Cole antaa kunniaa Arsenalin vireelle, mutta muistuttaa, että meriitit ovat edelleen saavuttamatta.
– Meidän on pidettävä mielessä Arsenalista, että mitään ei olla vielä saavutettu. He ovat asettaneet itselleen nämä suuret vaatimustasot, Cole arvioi The Sunille.
– Minä pidän siitä mitä he tekevät. Nautin Arsenalin pelin seuraamisesta. En ole sanonut tätä pitkään aikaan.
– Mitään merkittävää ei olla vielä saavutettu, mutta Arsenal on oikealla tiellä.
– Chelsea on ollut viimeiset 20 vuotta tämän maan menestynein seura. Uskon edelleen Chelsean olevan kilpailukykyinen ja voivan mennä hyvin pian Arsenalin edelle.
Chelsea isännöi Arsenalia sunnuntaina Emiratesilla. Ottelu alkaa kello 14:00 Suomen aikaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Athletic: Manchester City kukistamassa Arsenalin siirtomarkkinoilla – hankkimassa 16-vuotiaan lupauksen
- Thomas Tuchel: Englannin pelaajat eivät koe liian suuria paineita maajoukkueessa
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Bournemouth lähellä sopimusta entisen Real Madridin lupauksen kanssa
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Merkittävä muutos tulossa Englannin ratkaisupeliin – se on hyvä uutinen suomalaisille
- Tottenham tarjosi happamia sopimusuutisia
- Man Unitedin tähtipelaaja paljasti – ”Harkitsin urani lopettamista viime vuonna”
- Virallista: Jalkapallomaailman huonoimmin varjeltu salaisuus paljastui
- Virallista: Nathan Aké siirtyy Fenerbahçeen
- Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan – David Moyesilla suuri vaikutus
- Enzo Fernándezin agentti vahvisti – argentiinalaistähti haluaa lähteä Chelseasta
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta