Markku Kanerva kommentoi brittikenttien suomalaisnimien tilanteita – Teemu Pukki poissa Huuhkajista
Englannin Mestaruussarjasta löytyy muutamia nimiä, jotka on syytä huomioida Suomen A-maajoukkuetta kootessa. Heistä kirkkain tähti, Teemu Pukki puuttui tiistaina julkistetusta listasta, jolta päävalmentaja Markku Kanerva valitsee ryhmän marraskuun otteluihin.
– Moni ihmettelee, missä on Pukki. Temellä pitkä kausi. Championshipissä pelataan todella paljon pelejä. Loma jäänyt lyhkäiseksi, kun oli kesällä Nations Leaguen pelejä. Nyt Temellä on pieni rako vetää henkeä. Hän toivoi, että voisi pitää pienen loman, Rive sanoi Huuhkajien pressitilaisuudessa.
Pukki on syyskaudella pelannut Norwichin riveissä kaikkiaan 20 ottelussa. Näissä maaleja on syntynyt kuusi.
Middlesbroughn riveihin nykyisin kuuluva Marcus Forss on Kanervan ryhmässä mukana, mutta QPR:n Niko Hämäläinen ei.
– Hän ei ole saanut oikein vastuuta. Oli yhdessä pelissä penkillä, lähinnä siksi, että siellä oli paljon loukkaantumisia. Muutaman B-joukkueen pelin pelannut, mutta ei pelituntumaa hirveästi. Hänellä oli vähän muitakin suunnitelmia, jos ei häntä valittaisi. Annoin hänen nyt tehdä lomareissunsa. Ei hän oikein itsekään uskonut, että olisi joukkueessa, mutta tässä on ollut meillä vähän näitä loukkaantumisia, niin hänenkin nimi nousi listalla.
Suomi kohtaa Pohjois-Makedonian Skopjessa torstaina 17. marraskuuta ja Norjan Oslossa sunnuntaina 20. marraskuuta.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Someväite: Gabriel selvisi kuin koira veräjästä – olisi pitänyt lentää ottelusta ulos
- Paikallisderbyssä mentiin päästä päähän – Arsenal otti pisteet kotiin
- Everton ja Man United tasasivat pisteet, mutta tulos tuntuu Manchesterissa tappiolta
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Laitapakkien lauantai – Crystal Palace löysi yllättävät ratkaisijat
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- Erling Haaland rikkoi huiman rajapyykin – kehui myös uusia hankintoja
- Tottenham ei tee maaleja – Roberto De Zerbi kommentoi
- Hull City nappasi pisteitä jälleen – Aston Villa vieläkin maaleitta
- Liverpool-pomo lähtee seurasta
- Virallista: Supertähden serkku tulee vahvistamaan Coventry Cityä
- Yllätyssopimus: Jamie Vardy palaa Englantiin – tässä uusi seura
- Leicesterin raju luisu jatkuu – nyt tuli murskatappio Ykkösliigassa
- Yksi parhaista – Fulhamin teinilupaus porhalsi kaikessa hiljaisuudessa ohi kuuluisampien kilpailijoiden
- BBC: Ex-Valioliiga-jyrä Englannin maajoukkueen valmentajaksi
- Valioliigaluotsi vihjasi – Liverpoolille saattaa avautua uusi mahdollisuus tähtihankintaan