Ranskalaispuolustaja Benjamin Mendyn oikeudenkäynti: ”Aika vankilassa sai ymmärtämään asioita”
Lukuisista seksuaalirikoksista syytetyn Benjamin Mendyn omia puheenvuoroja on kuultu oikeudenkäynnissä maanantaina. Manchester Cityn hyllyttämä puolustaja odotti asian käsittelyä kuukausien ajan telkien takana.
– Aika vankilassa sai ymmärtämään asioita. Kaiken sen juhlimisen keskellä tunsin tuskaa sisälläni.
Maailmanmestari viittasi juhlimisella aikaan alkuperäisen pidätyksensä jälkeen. Elämäntyyli ei vielä tässä vaiheessa muuttunut suuremmin.
– En tehnyt mitään väärää, joten ajattelin että miksi ei. Kadun sitä nyt.
Tätä nykyä 28-vuotias syytetty kertoi alkaneensa saada huomiota naisilta pelatessaan Marseillessa 18-vuotiaana.
– Alkuun en, mutta myöhemmin kyllä. Kyse oli statuksesta, Mendy vastasi puolustusasianajajan kysyessä tiesikö hän, mistä huomio johtui.
Hän kertoi vastaavan huomion ”noin kymmenkertaistuneen” vuonna 2017 tapahtuneen Man City -siirron jälkeen.
– Se millä tavoin he lähestyivät minua, ei johtunut ulkonäöstäni, vaan jalkapallosta.
Raha ei ole ollut pelaajalle aiemmin merkittävä asia. Vankila-aika viime vuoden elokuusta kuluvan vuoden tammikuuhun muutti myös tätä seikkaa. Mendy teki ensi kertaa elämässään työkseen muuta kuin jalkapallon pelaamista, ja ansaitsi neljä puntaa päivässä.
– Ensimmäistä kertaa jouduin kanttiinissa miettimään, että jos ostan tämän, en voi ostaa tuota toista. Aiemmassa elämässäni ostin kaiken minkä halusin.
– Olin vankilaan mennessäni surullinen ja järkyttynyt, mutta aika siellä opetti minulle paljon elämästä ja itsestäni.
Mendy on ilmoittanut olevansa syytön seitsemään raiskaukseen, yhteen raiskauksen yritykseen ja yhteen seksuaaliseen hyökkäykseen, joista häntä syytetään. Elokuussa alkanut oikeudenkäynti jatkuu tänään tiistaina.
LUE MYÖS:
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”