Hollannin sensaatiohyökkääjä luetteli toiveseuransa – Manchesterin jättiläiset ja Liverpool listalla

PSV Eindhovenin hyökkääjä Cody Gakpo sanoo, että hän on ensi kesänä valmis ottamaan seuraavan askeleen urallaan ja siirtymään isompiin ympyröihin.
Gakpo, 23, on ollut yksi Euroopan kuumimmista hyökkääjistä tällä kaudella tehden 24 otteluun yhteensä 13 maalia ja syöttäen 17.
Hän oli jo viime kesänä useiden siirtohuhujen kohteena, mutta päätti jäädä lopulta PSV:hen.
Hiljattain Gakpo kertoi Timesin haastattelussa, että hän kävi muutamia keskusteluja Manchester Unitedin managerin Erik ten Hagin kanssa. Lisäksi hänellä olisi ollut siirtoikkunan loppumetreillä mahdollisuus siirtyä Southamptoniin tai Leedsiin.
Seuraava mahdollisuus siirrolle olisi jo ensi tammikuussa, mutta Gakpo haluaa jatkaa PSV:ssä kauden loppuun saakka.
– Uskon, että olen kauden lopussa valmis ottamaan seuraavan askeleen. Minusta tuntuu, että olin valmis jo tämän kauden alussa, mutta kauden jälkeen olen entistä valmiimpi siihen, sanoi Gakpo NOS:n haastattelussa.
Hollannin maajoukkuehyökkääjältä kysyttiin, mihin hän haluaisi siirtyä.
– Real Madrid, Barcelona, Manchester United, Manchester City ja Liverpool. Olisi kunnia pelata siellä, mutta minun on myös mietittävä, millainen joukkue sopisi minulle parhaiten.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Nottingham Forest julkisti tärkeän jatkosopimuksen
- Leeds teki kesän kolmannen hankintansa – pelannut Belgian maajoukkueessa
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus
- Lähteet: Manchester United -tähti eroaa vaimostaan – yksi piirre oli liikaa
- Ex-pelaaja tyrmistyi Liverpoolin siirtopäätöksestä: “Hän olisi ollut seuran tulevaisuus”
- Entisen Arsenal-tähden oudolle uralle jälleen uusi käänne: Vakavasta loukkaantumisesta nousu tähdeksi, karkasi vapaalla siirrolla, palasi kasvattiseuraansa ja nousi pelaajasta päävalmentajaksi – nyt pelaajaura jatkuukin Meksikossa
- Everton sopinut 38 miljoonan euron hyökkääjähankinnasta heti tärkeän jatkosopimuksen jälkeen
- Hollannin entinen kapteeni Liverpooliin – valmennusryhmään myös paluumuuttaja
- Virallista: Chelsea hankki 70 miljoonan euron brasilialaishyökkääjän
- Liverpoolin puolustaja siirtyy Bundesliigaan – valtava takaisinosto-optio mukana
- Manchester City hävisi saudiseuralle, eikä siinä ollut edes illan koko surkeus
- Evertonin tähdelle pitkä jatkosopimus
- 13 maalin valioliigatähdelle pitkä jatkosopimus