Arsenalille seurahistorian ensimmäinen urheilutoimenjohtaja – mistäpä muualtakaan kuin Invincibles-miehistöstä
Arsenal on nimittänyt Edu Gasparin urheilutoimenjohtajakseen. Nykyajan eliittijalkapallossa tuttu titteli on tähän saakka puuttunut seurasta tyystin.
Edu oli osa Gunnersin – ja koko Valioliigan – yhä voimassa olevaa historiaa tehnyttä The Invincibles -joukkuetta, joka ei hävinnyt kaudella 2003-2004 otteluakaan. Pelkästään menneiden aikojen meriiteillä keskikenttäpelaajana häntä ei kuitenkaan toimeen nimetty.
– Olemme ilahtuneita siitä, että Edu jatkaa sitoutuneisuuttaan seuraan, jota selkeästi rakastaa, ja jonka edistykseen hän on antanut positiivisen panoksensa jo aiemmin, toimitusjohtaja Vinai Venkatesham sanoo.
Nyt uuden tittelin saanut brasilialainen palasi vanhaan seuraansa teknisen johtajan vakanssilla vuonna 2019, ja on ollut avainasemassa nykyisen, varsin hyvin menestyvän edustusjoukkueen rakentamisessa.
– Nimitys virallistaa hänen jo olemassaolevan asemansa myös akatemian suhteen, ja odotamme innolla Edun ja Perin (Mertesacker) yhteistyötä miesten edustusjoukkueen ja akatemian integroimisessa edelleen, Venkatesham jatkaa.
Uusi urheilutoimenjohtaja on yhtä ilahtunut.
– Näen tämän nimityksen tuloksena siitä työtavasta, jota olemme käyttäneet. Olemme edenneet hyvin niin miesten ja naisten joukkueiden, kuin akatemiankin osalta.
Arsenalin nyt tekemä nimitys sijoittuu ajankohtaan, jossa Gasparin palveluksista ovat huhujen mukaan olleet kiinnostuneita useat muutkin huippuseurat.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä