Alan Shearer: Englannin kannattaisi laittaa Harry Kane penkille – ”Oli selvää, että jokin oli pielessä”
Valioliigan (1992-) kaikkien aikojen maalintekijä Alan Shearer sanoo, että Englannin pitäisi antaa Tottenhamin tähtihyökkääjälle Harry Kanelle lepovuoro viimeisessä MM-lohkopelissään.
Kane, 29, voitti neljä vuotta sitten MM-kisojen maalikuninkuuden kuudella osumallaan, mutta Qatarin MM-turnauksessa hänen ruutinsa on ollut märkää.
Englanti voitti avausottelussaan Iranin 6-2 ja Kane syötti kaksi maalia. Toisessa pelissään Englanti jäi 0-0-tasapeliin Yhdysvaltojen kanssa.
Ennen MM-kisojen alkua Kane pelasi Tottenhamissa täydet minuutit kahta vaille kaikissa otteluissa. Shearerin mukaan väsymys alkaa näkymään Englannin kapteenissa.
– Viime MM-kisojen kahden ensimmäisen ottelunsa jälkeen Harry Kane oli tehnyt viisi maalia. Samassa vaiheessa tätä turnausta hänellä ei ole ollut yhtään laukausta maalia kohti, kirjoittaa Shearer BBC:n kolumnissaan.
– En ole kovin huolissani tästä tilastosta, koska tiedämme, millainen rooli Harrylla on Englannin joukkueessa silloinkin, kun hän ei itse tee maaleja, mutta katsellessani häntä Yhdysvaltoja vastaan oli selvää, että jokin oli pielessä.
– Hän selvisi nilkkavammastaan ennen Yhdysvallat-peliä, mutta pelattuaan suuren osan vaikuttavasta joukkuesuorituksesta Iran-ottelussa ja syötettyään kaksi maalia hän näytti minusta hyvin väsyneeltä.
– Saattaa olla aika miettiä, pitäisikö hänet saada kuntoon pudotuspelejä varten, ja minulla on sellainen tunne, että Callum Wilson saattaa tulla hänen tilalleen tiistaina Walesia vastaan.
– Englannin on joka tapauksessa piristyttävä, jotta se saisi hyvänolon tunteen takaisin tasapelin aiheuttaman pettymyksen jälkeen ja hieman itseluottamustaan koholle.
– Ymmärrän, miksi Gareth Southgate piti kiinni samasta joukkueesta, joka oli iskenyt kuusi maalia Iranin verkkoon, mutta en näe hänen tekevän samaa uudelleen B-lohkon viimeisessä ottelussa.
| # | Joukkue | O | V | T | H | M | P |
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | Englanti ENG | 3 | 2 | 1 | 0 | 9-2 | 7 |
| 2 | Yhdysvallat USA | 3 | 1 | 2 | 0 | 2-1 | 5 |
| 3 | Iran IRN | 3 | 1 | 0 | 2 | 4-7 | 3 |
| 4 | Wales WAL | 3 | 0 | 1 | 2 | 1-6 | 1 |
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Sunderlandin voimahyökkääjän hattutemppu laiha lohtu – Man City siirtyi sarjakärkeen
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Roberto De Zerbin toiminnasta kulisseissa iso paljastus
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Hurja tilasto: Erling Haaland ylsi temppuun, johon vain Harry Kane on aiemmin kyennyt
- Mikel Arteta syyttää pelaajiaan epäkunnioittaviksi: ”Tämä on iso oppitunti meille”