Päättyikö Gareth Balen ura noloon esitykseen? Englanti jahkaili avausjakson – ampui sitten Walesin pikatahdilla ulos kisoista
Wales ja Englanti lähtivät tiistain otteluunsa lohkon ääripäistä; ensin mainittu jumbosijalta mukanaan vain yksi piste, jälkimmäinen piikistä neljällä pinnalla. Asemat pitivät – loppulukemat 0-3.
Aloitusvihellyksen aikaan kaikki lohkossa oli vielä auki – samaan aikaan toisalla kohtasivat Iran ja Yhdysvallat – Englannin toki olisi pitänyt hävitä peli vähintään neljällä osumalla pudotakseen jatkosta.
Marcus Rashfordin olisi pitänyt 10. peliminuutilla johtomaali – karkuun päässyt Man United -hyökkääjä joutui kuitenkin toteamaan Wales-vahti Danny Wardin paremmakseen. Leicester-torjuja onnistui vastaantulossaan mainiosti.
Torjunnasta huolimatta alku ei Walesille paljoa luvannut, Englanti vei tapahtumia kentällä mennen tullen.
Peli oli jakson puolivälissä pitkään seisahduksissa, kun Neco Williams pysäytti Rashfodrin laukauksen päällään ja putosi lähes tiedottoman oloisena nurmeen. Fulham-pakki kuitenkin palasi kuntoon ja jatkoi ottelua. Vajaat 10 minuuttia myöhemmin 21-vuotias kuitenkin katsottiin pakotetuksi vaihtoon.
Puolen tunnin kohdalla Harry Maguire päätti nostaa hyökkäystä omatoimisesti, ja paineli laukaisupaikkaan saakka – vetoon sen verran kierrettä että se painui ulos sivurajasta.
Englanti ei saanut elävästä pelistä juuri mitään aikaan, huolimatta totaalisesta yliotteestaan.
Walesille maaliton taukotulos olisi toki ollut varovaisen positiivinen, ellei Yhdysvallat olisi omassa pelissään mennyt Christian Pulisicin toimesta johtoon. Cymrun toiveet jatkomahdollisuuksista lepäsivät pitkälti toisen ottelun tasatuloksen varassa.
Wales romahti pikavauhdilla
Gareth Bale vaihdettiin tauolla kentältä, mahdollisesti viimeisessä maaottelussaan.
Pian toisen jakson alettua selvisi, että Wales ei näissä kisoissa enää pelaa. Ensin Rashford onnistui lopulta, vaparimaalilla takakulmaan.
Vain kahta minuuttia myöhemmin Phil Foden iski läheltä lukemiksi 0-2.
Kun Ward onnistui alussa pysäyttämään Rashfordin, sama ei todellakaan jatkunut lopussa. Vaparimaali sai seurakseen toisen, kun 25-vuotias leikkasi boksissa keskelle, ja ampui voimalla vahdin jalkojen välistä. 0-3.
Vaikka Englanti tänäänkin jahkaili aikansa, sai se lopulta lohkosta maalierokseen 9-2. Seuraavassa vaiheessa joukkue saa vastaansa Senegalin.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jättipaukku: HJK jysäytti Manchester Cityn ulos
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Yllätysvalinta? Real Madridista potkut saanutta Xabi Alonsoa tuodaan Valioliigaan
- Arsenal rynnisti Liigacupin finaaliin!
- Toimittaja: Kapteeni jättää Tottenhamin kesällä
- Athletic: West Ham -valmentajan sopimuksessa mielenkiintoinen pykälä
- Mikel Arteta otti kantaa Arsenalin loukkaantumistilanteeseen: ”Todella harvinainen vamma”
- Pitkä poissaolo uhkaa – Valioliigan tähtihyökkääjä sivuun?
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
