Surulliset jäähyväiset kuuluivatkin käsikirjoitukseen – Belgian kultaisen sukupolven luotsi jätti työnsä
Brittikenttienkin laidoilta varsin tuttu Roberto Martínez hyvästeli torstaina Belgian maajoukkueen.
Maaliton tasapeli Kroatiaa vastaan oli viimeinen naula punaisten paholaisten arkkuun näissä kisoissa; maailman kakkoseksi rankattu maajoukkue jäi lohkovaiheeseen.
Etenkin Evertonista muistettava espanjalainen ei kovin suuria puheita pystynyt ottelun jälkeen medialla pitämään.
– Kyllä, tämä oli viimeinen otteluni maajoukkueen kanssa. Tämä hetki on tunteellinen, kuten saatatte varmasti kuvitella. Olen pahoillani, mutta en voi jatkaa vastaamista kysymyksiin, Martínez sanoi ja poistui kameroiden edestä.
Lähtöä ei varmasti oltu suunniteltu tapahtuvaksi tällaisissa merkeissä, mutta suunniteltu se oli. 49-vuotias valmentaja oli tehnyt päätöksensä jo ennen turnauksen alkua.
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta