Jürgen Klopp agentti on kiistänyt huhut, jotka ovat viemässä Liverpoolin manageria Saksan päävalmentajaksi.

Saksan taival miesten MM-kisoissa päättyi jo toista kertaa peräkkäin lohkovaiheeseen, mikä käynnisti spekulaatiot maajoukkuevalmentaja Hansi Flickin tulevaisuudesta.

Liverpoolia syksystä 2015 alkaen luotsannut Klopp, 55, on yhdistetty monesti Saksan päävalmentajan pestiin. Hänen edustajansa Marc Kosicke kiisti kuitenkin tuoreet huhut Saksan Skylle.

– Se on median puhetta. Jürgenillä on sopimus [Liverpoolin kanssa] vuoteen 2026, ja hän aikoo kunnioittaa sitä.

Kosicke kommentoi Kloppin tulevaisuuden suunnitelmia myös marraskuussa.

– Voin vakuuttaa, että Jürgen Kloppilla ei ole aikomustakaan lähteä Liverpoolista.

– Seuran omistajat ottivat ennen kauden alkua huomioon sen, että intensiivisen viime kauden vuoksi ongelmia saattaa syntyä tällä kaudella.

– Jürgen nauttii seurajohdon luottamusta ja on heihin jatkuvasti yhteydessä.

– Hän ei pidentänyt sopimustaan vuoteen 2026 syyttä.