Bastian Schweinsteiger: Man Unitedin monivuotisella pelaajalla on yhä ”valtavasti potentiaalia”
Manchester Unitedin entinen keskikenttäpelaaja Bastian Schweinsteiger sanoo tietävänsä, miten joukkue saa parhaan irti hyökkääjästään Anthony Martialista.
Martial, 27, saapui Unitediin kesällä 2015 AS Monacosta 60 miljoonalla eurolla ja suurten odotusten saattelemana.
Ranskalaishyökkääjä on ajoittain väläytellyt loistavia suorituksia ja takonut kiitettäviä maalimääriä, mutta yleinen mielipide on, että loukkaantumisista kärsinyt Martial ei ole onnistunut lunastamaan täyttä potentiaaliaan Old Traffordilla.
Unitedia vuosina 2015-2017 edustanut Scwheinsteiger, 38, sanoo, että Martialia pitää ohjata ja käsitellä oikein.
– Hänellä on valtavasti potentiaalia. Muistan todella hyvin, kun hän tuli Unitediin ja teki sen maalin Liverpoolia vastaan erityisellä tavalla, kommentoi Schweinsteiger MUTV:lle.
– Hänelle on annettava itseluottamusta, mutta häntä on myös puskettava välillä eteenpäin. Siten hän voi olla yksi parhaista pelaajista. Mutta hänen on ymmärrettävä se ensin, ja se on valmentajien ja joukkuekaverien tehtävä.
– Kun minä pelasin hänen kanssaan, yritin aina saada hänet oikeaan paikkaan pallon kanssa. Yritin antaa hänelle pallon oikeissa tilanteissa, joissa hän pääsee näyttämään osaamistaan eniten, kuten yksi vastaan yksi -tilanteissa, yhdellä kahta vastaan, pallollisena naama kohti maalia.
– Niitä hetkiä hän odottaa, ja niissä hän tuottaa tulosta. Loppujen lopuksi hänelle tärkeitä ovat maalit ja syötöt.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut