Missä bileet pidetään? Valioliigassa jännitettäneen sittenkin Ranskan mestaruuden puolesta?
MM-kisat ovat luonnollisesti vilisseet Valioliigasta tuttuja nimiä, ja heitä nähdään myös sunnuntaina Ranskan ja Argentiinan välillä pelattavassa loppuottelussa.
Kisojen sijoittuessa kalenterissa keskelle kautta, on pelaajien aikataulu brittikentille palaamisen suhteen melko tiukka. Maailmanmestaruuden niin sanotusti osuessa kohdalle, on kohtuullista saada myös hieman juhlistaa tapahtunutta. MM-loppuottelusta on aikaa seuraavaan valioliigakierrokseen kahdeksan päivää.
Mahdollisia Valioliigassa työskenteleviä maailmanmestareita on jäljellä vielä yhdeksän.
Ranskan joukkueessa – mahdollisten mestaruusjuhlien sijoittuessa luultavimmin vain kanaalin taakse Englannista – heitä ovat Tottenhamin Hugo Lloris, Manchester Unitedin Raphaël Varane, Arsenalin William Saliba ja Liverpoolin Ibrahima Konate.
Argentiinalaisia valioliigapelureita on vain yksi enemmän, mutta heidän mahdolliset juhlansa pidettäneen melko lailla kauempana.
Jos mestaruubileet pidetään vaikkapa Buenos Airesissa, niistä palautuvat Aston Villan Emiliano Martinez, Manchester Unitedin Lisandro Martinez, Tottenhamin Cristian Romero, Brightonin Alexis Mac Allister ja Manchester Cityn Julian Álvarez.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia