Kaksi akatemiakasvattia saa suuren mahdollisuuden Manchester Unitedin edustusmiehistössä

Manchester United on nostamassa kaksi akatemiansa kasvattia Kobbie Mainoon ja Rhys Bennettin edustusjoukkueeseensa. Kaksikon odotetaan pysyvän Manchester Evening Newsin tietojen mukaan mukana valioliigaryhmässä kauden loppuun saakka.
Keskikenttäpelaaja Mainoo, 17, ja puolustaja Bennett, 18, saattavat olla Man Unitedin kokoonpanossa jo ensi viikon keskiviikon Carabao Cupin ottelussa Burnleya vastaan.
Kyseessä on Unitedin ensimmäinen kilpailullinen ottelu marraskuun 13. päivän Valioliigan Fulham-pelin jälkeen.
Sekä Mainoo että Bennett ovat harjoitelleet torstaista lähtien Unitedin edustusmiehistössä. Kumpikin oli viime vuonna mukana voittamassa FA Youth Cupin mestaruutta.
Mainoo ei ole vielä tehnyt valioliigadebyyttiään Unitedin paidassa. Nuorukainen oli aiemmin tällä kaudella ottelussa Newcastlea vastaan käyttämätön vaihtomies.
Mainoo kuuluu myös Englannin U18-maajoukkueeseen.
Bennett on puolestaan toiminut Unitedin nuorisojoukkueen kapteenina.
LUE MYÖS!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Virallista: Arsenal kaappasi toiselta Valioliiga-seuralta kapteenin
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen