Newcastle hiipii Valioliigan kärjen tuntumassa – ja saa kauden toisen puolikkaan alkuun isoja paluu-uutisia
Kun Valioliiga taas viikonloppuna käynnistyy, on kolmen kärki sarjataulukossa järjestyksessä Arsenal, Manchester City, Newcastle. Vaikka Magpies onkin pelannut ottelun edellään olevia enemmän, ja vaikka sen uudesta varallisuudesta seurana on toitotettu kyllästymiseen saakka, on kolmossija tässä vaiheessa kova suoritus.
Kaikkein massiivisimpia rahavirtoja ei St James’ Parkilla olla vielä päästy kanavoimaan kaikkein isoimpiin tähtihankintoihin, vaikka Alexander Isakista hulppeat 70 miljoonaa euroa maksettiinkin. Ruotsalaisen potentiaalia ei loukkaantumisen vuoksi olla vielä päästy täysin mittaamaan, mutta nyt se on taas mahdollista – kärki palaa tauolta pelikuntoisena.
Newcastlen leirissä on syytä entistäkin suurempaan optimismiin, sillä Isakin lisäksi kokoonpanoon on jälleen valmis myös laitataikuri Allan Saint-Maximin.
– Tiedämme kaikki hänen laadukkuutensa. Hän pystyy kaivamaan joukkueen ylös kuopasta, kuten nähtiin Man Cityä vastaan. Silti, palatakseen avainasemaan, hänen täytyy ensin mahduttaa itsensä kokoonpanoon. Joukkue on pärjännyt hänen poissaollessaan varsin hyvin, ja sen rakenne on kunnossa, entinen Newcastle-puolustaja John Anderson sanoo BBC:lle.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin