Ranskan puolustajalupausta viedään Chelseaan – näin valmentaja kommentoi siirtohuhuja Valioliigaan
AS Monacon päävalmentaja Phillippe Clement vakuuttaa puolustajalupaus Benoit Badiashilen olevan siirtohuhuista Valioliigaan huolimatta motivoitunut seurassa.
Badiashile, 21, on yhdistetty vahvasti Chelseaan. Monaco vaatii topparistaan ranskalaismedian mukaan 60 miljoonan euron siirtokorvausta.
Siirtotoimittaja Fabrizio Romano uutisoi Chelsean neuvottelujen olevan pitkällä.
L’Equipen tietojen mukaan myös Manchester Unitediin ja Barcelonaan yhdistetyn Badiashilen prioriteettina olisi siirtyä Chelseaan.
– Onko Badiashile lähtemässä? En tiedä, mutta hän oli tänään penkillä, koska minunkin täytyy suunnitella asioita, Clement vastasi lehdistölle Monacon 3-2-lukemin voittamaan Auxerre-ottelun jälkeen.
– Minun täytyy antaa muillekin kokemuksia. Niin kauan kuin mitään ei olla allekirjoitettu, hän (Badiashile) on osa seuraa. Valmentaja haluaa aina pitää parhaat pelaajansa.
– Benoit on hyvin motivoitunut seurassa. Hän osoittaa sen jokaisissa harjoituksissa.
Badiashile nousi jo vuonna 2018 Monacon edustusjoukkueeseen. Toppari on esiintynyt tällä kaudella 11 Ligue 1 -ottelussa onnistuen kahdesti maalinteossa.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Man City menetti supertähtensä – tässä on Rodrin uusi seura
- Arsenal kylvetti Manchester Cityä
- Sky: Turkkilaisseuran varahyökkääjä lähellä siirtoa Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Aston Villa: Mitä euromenestyksen jälkeen?
- Sky: Aston Villa teki päivässä sen, mihin PSG oli käyttänyt kuukauden
- Borussia Dortmund kiilasi Evertonin edelle
- Arsenal ja Manchester City iskevät yhteen – televisiointi ja avauskokoonpanot
- Sky: Nottingham Forest myy hyökkääjänsä sarjanousijalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Brighton – Kuka tekee maalit?
- The Athletic: Viime hetken käänne Aston Villan maalille?

- Arsenal sai näpeilleen Saksassa
- Sky: Turkkilaisseuran varahyökkääjä lähellä siirtoa Valioliigaan
- Virallista: Valioliiga-seurat kävivät keskenään pelaajakauppaa