Otteluruuhka suurenee entisestään! – Liverpoolin huippuhankinta debytoi tasapeliin päättyneessä FA Cupin ottelussa
Liverpool ja Wolverhampton kohtasivat toisensa lauantai-iltana FA Cupin kolmannella kierroksella Anfieldilla.
Kamppailu päättyi lopulta 2-2 -tasapeliin, ja joukkueet iskevät uudelleen yhteen kolmannen kierroksen uusintaottelussa lähitulevaisuudessa.
Heikon syyskauden pelannut Wolverhampton on parantanut peliesityksiään uuden valmentajansa Julen Lopeteguin alaisuudessa. Se näkyi myös Anfieldilla.
Wolverhampton nappasi yllättäen johtoaseman 26. minuutilla. Gonçalo Guedes katkaisi Liverpool-vahti Alissonin syötön boksin sisällä ja siirsi pallon tyhjään maaliin. Alissonin dramaattinen virhe ei kuitenkaan koitunut Liverpoolin kohtaloksi, sillä se tasoitti ottelun toisen jakson alussa, kun Darwin Núñez onnistui maalinteossa.
Vain hetkeä myöhemmin Mohamed Salah vei Liverpoolin johtoon. Toti Gomes epäonnistui puskussaan ja pallo tippui suoraan Salah’lle, joka iski pelivälineen varmasti Wolverhamptonin verkkoon. 2-1.
Lopeteguin miehistö kuitenkin kampesi itsensä tasoihin 66. minuutilla – ja Liverpool-vahti Alisson oli jälleen auttamassa. Hwang Hee-chanin lähietäisyydeltä lähtenyt laukaus epäonnistui pahemman kerran, mutta se meni hitaasti Alissonin jalkojen välistä isäntien maaliin.
Liverpoolin tuore hankinta Cody Gakpo debytoi uudessa seurassaan ja pelasi reilut 80 minuuttia.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Telegraph: Aston Villa asetti jättimäisen hintalapun tähdelleen
- Toimittaja: Nottingham Forest hamuaa Liverpoolin tähtipelaajaa
- Virallista: Enzo Maresca on Man Cityn uusi päävalmentaja – Chelsea latasi suorat sanat ex-luotsistaan
- Manchester Unitedin pelaaja loukkaantui: ”Sain pahimman mahdollisimman vamman, minkä pelaaja voi saada”
- Virallista: Frank Lampard jatkosopimukseen Coventryn kanssa
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Bournemouthilta viesti Arsenalille – luottopelaaja ei ole kaupan