Arsenal rutiinivoitolla jatkoon FA Cupissa – seuraavalla kierroksella odottaa jättien taisto

Arsenal voitti maanantaina Ykkösliigan Oxford Unitedin vieraskentällä 3-0 FA Cupin kolmannella kierroksella.
Tykkimiehet lepuutti ottelussa joitain avainpelaajiaan, mutta lähetti silti kentälle varsin nimekkään kokoonpanon.
Arsenal otti avausjaksolla pallonhallinnan selkeästi itselleen, mutta Oxford piti pintansa ja sai itsekin luotua pari maalintekoyritystä, jotka eivät tosin tuottaneet suurta uhkaa vieraille.
Oxford aloitti toisen jakson pirteästi, mutta Arsenal siirtyi johtoon reilun tunnin kohdalla. Fábio Vieira lähetti kierteisen sivuvapaapotkun maalin edustalle ja Mohamed Elneny kiitti loistavasta tarjoilusta puskemalla pallon sisään.
Kymmenisen minuuttia myöhemmin Tykkimiehet tuplasi johtonsa, kun Oxford menetti pallon keskikentällä ja Arsenal rokotti välittömästi. Fábio Vieira nappasi illan toisen maalisyöttönsä, kun hän pelasi läpiajoon Eddie Nketiahin, joka kiersi vielä maalivahdin ennen kuin laittoi pallon tyhjään verkkoon.
Varsinaista peliaikaa oli vartti jäljellä, kun Arsenal paketoi pelin lopullisesti. Gabriel Martinelli ujutti kuljetuksensa päätteeksi syötön linjan taakse Eddie Nketiahille, joka viimeisteli juonikkaalla chipillä illan toisen osumansa.
FA Cupin seuraavalla kierroksella Arsenal kohtaa Manchester Cityn.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Athletic: Tottenham Valioliiga-seuran tähtipelaajan perässä
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa
- Takavuosien Liverpool-pelaaja valunut alasarjoihin – koeajalla Ruotsin kakkostasolla
- Athletic: Jordan Henderson palaa Valioliigaan
- Chelsea ja Arsenal sopivat isosta kaupasta – Englannin maajoukkuepelaaja matkalla Pohjois-Lontooseen
- Historiaa tehnyt Crystal Palace sai kuulla tylyn päätöksen
- Kroatian maajoukkuepelaaja Crystal Palaceen
- Sunderland törsännyt yli 100 miljoonaa euroa siirtoikkunassa – nyt haaviin Brightonin laituri
- Virallista: Tottenham nappasi paikalliskilpailijan tähden jättikaupassa
- Tottenham täräyttämässä 70 miljoonan euron hankinnan
- Manchester United ottaa konkreettisen askeleen kohti nykyaikaa
- Lehti: Arsenalin neuvottelut Viktor Gyökeresistä pysähdyksissä – tästä kiikastaa