The Telegraph: Newcastle suunnittelee isoa maajoukkuepelaajien kaappausta Chelseasta lähiviikkoina
Englantilaislehti The Telegraph kertoo Newcastle Unitedin suunnittelevan isoa kaappausta Chelseasta, vielä tammikuun siirtoikkunan aikana.
Tietojen mukaan kyseessä on jopa kolmea pelaajaa koskeva suunnitelma – ja koko triolla on A-maajoukkuekokemusta.
Kansainvälisesti kolmikon kirkkain timantti on Marokkoa MM-kisoissa välieriin saakka viemässä ollut laituri Hakim Ziyech. Kisoissa tehot 1+1 itselleen merkkauttanut Heerenveen-kasvatti on pelannut kuluvalla kaudella Valioliigaa vain 334 minuuttia, ja hänen lähdöstään on huhuiltu jo pitkään. Ziyechin sopimus Chelsean kanssa jatkuu kesään 2025, mikä toki on vain muotoseikka. Transfermarkt arvioi hänen markkina-arvokseen tällä hetkellä 20 miljoonaa euroa.
Magpiesin kiikareissa ovat lehden mukaan myös Englannin A-maajoukkuekokemusta omaavat keskikenttäpelaajat Conor Gallagher ja Ruben Loftus-Cheek. Kumpikin Blues-kasvatti on saanut isoimmat näytönpaikkansa lainapesteillä.
Loftus-Cheek on esiintynyt pääsarjassa tällä kaudella jopa 14 ottelussa, Gallagher peräti 17 eri pelissä, joskin huomattavasti ensin mainittua pienemmin kokonaisminuutein.
Newcastle on Valioliigan sarjataulukossa kolmantena, seitsemän sijaa ja 10 pistettä Chelseaa edellä.
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen