Chelsean kapteeni innostui Myh’ailo Mudrykin debyytistä: ”Hän oli loistava”
Chelsean puolustaja ja kapteeni César Azpilicueta uskoo Myh’ailo Mudrykin näyttävän epäilijöilleen, miksi hänestä maksettiin talven toistaiseksi suurin siirtosumma.
Ukrainan A-maajoukkueessa kahdeksan kertaa esiintynyt Mudryk, 22, siirtyi Chelseaan tässä kuussa Shakhtar Donetskista. Siirtokorvaukseksi sovittiin 70 miljoonaa euroa, mutta summa voi kasvaa bonusten myötä vielä 30 miljoonalla.
Mudryk debytoi uudessa seurassaan lauantaina, kun Chelsea pelasi Liverpoolin vieraana Valioliigassa 0-0-tasapelin. Ukrainalaislaituri pääsi vaihdosta kentälle 55. minuutilla ja oli koko loppupelin ajan yksi ottelun näkyvimmistä hahmoista oivaltavilla harhautuksillaan ja syötöillään.
Chelseaa yli vuosikymmenen edustanut Azpilicueta, 33, piti näkemästään.
– Hän on todella keskittynyt, erittäin päättäväinen ja kunnianhimoinen jätkä. Se oli hänen ensimmäinen ottelunsa marraskuun jälkeen, joten se oli hänelle kuin harjoituskauden peli, sanoi Azpilicueta Goalin mukaan.
– Hän pelasi 35 minuuttia Anfieldilla, joten se ei ole helpoin debyytti, mutta hän oli loistava. Hänellä on myös mahtava yhteys kannattajiemme kanssa. Hän on hyvä sekoitus siinä mielessä, että hän osaa pelata hyvää jalkapalloa pallollisena sekä juosta tilaan. Näitte, miten nopea hän on.
Azpilicueta uskoo, että Mudryk voi vastata hintalappunsa tuomiin odotuksiin, mutta Chelsea-kippari muistuttaa, että pelaajat eivät päätä itse siirtokorvauksistaan.
– Hän on todella luottavainen. Tiedän, että ulkopuoliset puhuvat hänen hinnastaan, mutta me pelaajat emme vaikuta niihin.
– Kyse on markkinoista ja markkinoilla kilpaillaan pelaajista, joten en usko, että se (siirtosumma) on hänen harteillaan. Hänen on vain ilmaistava itseään niin kuin hän on tehnyt. On hienoa nähdä hänen energisyytensä ja hänestä tulee erittäin tärkeä pelaaja meille.
- Jamie Carragherilta suorat sanat Liverpool-pelaajan tempusta: ”Tuon on loputtava”
- Toimittaja: Man United Bayern Münchenin kultakimpaleen perässä
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Lehti: Tottenham löi hurjan hintalapun tähtipelaajalleen
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”