Toimittaja: Laitahyökkääjä jättämässä Tottenhamin – palaa La Ligaan
Bryan Gil pelasi viime kauden jälkimmäisen puolikkaan Tottenhamista lainalla Valenciassa.
21-vuotias vasen laitahyökkääjä palasi viime kesänä Tottenhamiin. Valencia halusi Gilin uudestaan lainalle, mutta espanjalainen jäi Lontooseen.
Gil on jäänyt kuluvalla kaudella suorastaan olemattomalle vastuulle Antonio Conten alaisuudessa. Teknisyydestään tunnettu Gil ei ole onnistunut murtautumaan Conten suosioon. Gil on pelannut koko kaudella yhteensä vain 306 minuuttia. Conte nosti Gilin vuodenvaihteessa kahdesti avaukseen Valioliigassa, mutta sittemmin vastuu on jälleen tippunut olemattomaksi.
Sevillalaistoimittaja José Manuel Garcían saamien tietojen mukaan Sevilla ja Tottenham ovat päässeet sopuun siitä, että Gil palaa tammikuussa Sevillaan.
Tottenham hankki Gilin Sevillasta puolitoista vuotta sitten 25 miljoonalla eurolla. Toimittajan mukaan seurat neuvottelevat vielä siitä, onko lainassa mukana osto-optio ja onko se pakollinen. Tottenham haluaa lainaan mukaan ostovelvoitteen, mutta Sevilla toivoo ennemmin osto-optiota.
LUE MYÖS:
- Romano: Arsenal sai jättisopimuksen maaliin – seuraava jatkopahvi työn alla
- Liverpool pestasi tutun miehen takaisin johtotehtäviin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Erling Haalandin loistava alkukausi jatkui maajoukkueessa – kaksi maalia Tanskan verkkoon
- The Athletic: Nyt se tuli – Manchester City todettu syylliseksi talousrikkomuksiin
- David de Gea piikitteli Manchester Cityä talousrikkomuksista
- Thomas Tuchel latasi tylyn arvion Cole Palmerista: ”Se vain on fakta”
- Valioliigan seurat harkitsevat oikeustoimia Manchester Cityn takia
- Manchester City jäi kiinni – tämä on tilanne
- Jamie Carragher: Manchester United ei voi antaa Michael Carrickille potkuja lähiaikoina
- Andy Robertson kertoi mielipiteensä Tottenhamin vaikeuksista: ”Valmentaja on puhunut siitä meille”
- Arsenalin Kai Havertz loukkaantui maaottelussa – Klopp: ”Toivottavasti kyse ei ole mistään vakavasta”
- Bruno Guimarães kertoi miksi jätti Newcastlen
- Thomas Tuchel kertoi kenelle antaisi Ballon d’Orin