Chelsea räjäytti pankin – 121 miljoonan euron ennätyskauppa viime hetkillä maaliin!
Chelsea on pitkän siirtosaagan päätteeksi onnistunut vahvistamaan keskikenttäänsä Argentiinan MM-tähti Enzo Fernándezilla, joka siirtyy Stamford Bridgelle portugalilaisesta Benficasta ennätysmäiseen hintaan.
Benfica vahvisti siirron menneen maaliin myöhään tiistain ja keskiviikon välisenä yönä, paljastaen lopulliseksi siirtosummaksi peräti 121 miljoonaa euroa.
Telegraphin mukaan Chelsean ja Benfican neuvottelut pitkittyivät siirtoikkunan loppumetreille saakka, koska seurat eivät meinanneet päästä sopuun siitä, kuinka monessa osassa siirtokorvaus maksetaan.
Fabrizio Romanon mukaan Chelsea maksaa 22-vuotiaasta Fernándezista alkuun vain 40 miljoonaa puntaa, jonka jälkeen loput summasta kuitataan kaikkiaan kuudessa eri osassa.
Fernándezin sopimus Chelsean kanssa ulottuu puolestaan peräti kesään 2031 saakka.
Argentiinan kanssa MM-kultaa voittanut Fernández ehti edustaa Benficaa vain reilun puolen vuoden ajan, sillä hän siirtyi seuraan viime kesänä kotimaastaan River Platesta, joka saa peräti 25 prosenttiosuuden Chelsean maksamasta siirtokorvauksesta.
Benfica tekee Fernándezin myynnillä kuitenkin mukavan voiton itsekin. Se maksoi hänestä 14 miljoonaa euroa, kun taas Chelsea taas pulittaa Fernándezista Ison-Britannian uuden siirtoennätyksen, joka kuului aiemmin Manchester Cityn kesähankinta Jack Grealishille.
Fernández on Chelsean kahdeksas ja viimeinen hankinta talven siirtoikkunassa. Häntä ennen lontoolaisten riveihin siirtyivät jo Myh’ailo Mudryk, Benoît Badiashile, David Datro Fofana, Noni Madueke, Andrey Santos, João Félix (laina) ja Malo Gusto, joka pelaa vielä kauden loppuun ranskalaisessa Lyonissa.
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Alexander Isak puhui loukkaantumisongelmistaan
- Sopimus päättyy ensi kesänä – Liverpool-toppari otti kantaa tulevaisuuteensa