Tottenhamin lainakiintiön ylittyminen sopi Matt Dohertylle mainiosti: ”Tartuin tilaisuuteen molemmin käsin”
Tottenham Hotspuria kesästä 2020 alkaen edustanut laitapuolustaja Matt Doherty on tätä nykyä Atlético Madridin pelaaja. Irlantilaisen oli alunperin tarkoitus siirtyä pois Pedro Porron tieltä lainapestillä, mutta koska Spurs oli jo aiemmin lainannut sallitun määrän pelaajia pois, päätettiin Dohertyn sopimus irtisanoa kokonaan.
31-vuotias, urallaan vahvasti Wolves-pelaajaksi profiloitunut tekijä olisi joka tapauksessa saanut sopimuksensa lontoolaisten kanssa päätökseen ensi kesänä.
– Minulle tilanne oli täysin no-brainer, Doherty sanoi uuden sopimuksensa julkistuksen yhteydessä.
– Tartuin tilaisuuteen molemmin käsin, kun mahdollisuus siirtoon ilmestyi. Olen täällä nyt vain kauden loppuun, mutta on minusta itsestäni ja esityksistäni kiinni, haluaako Atlético jatkaa yhteistyötä.
– Tämä on minulle mahdollisuus kehittää itseäni maailmanluokan valmentajan alaisuudessa, Doherty sanoi viitaten Diego Simeoneen.
Tottenham maksoi Dohertystä Wolverhamptonille kaksi ja puoli vuotta sitten lähes 17 miljoonaa euroa.
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Kai Havertz hiljensi Anfieldin – Arsenal takaisin Valioliigan kärkeen
- Ole Gunnar Solskjær antoi tukensa Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Ian Wright otti kantaa Arsenalin hyökkäyspään ongelmiin
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Onko tässä musta hevonen Valioliigan mestaruustaistossa? – ”Etenemme ottelu kerrallaan”
- Pahaenteinen merkki – Man Unitedin vierassaldo herättää karuja muistoja
- Andoni Iraola ei ymmärrä tuomarin ratkaisua: ”Se oli selvä pilkku”
- Kai Havertz teki Valioliiga-historiaa – Man City -legendan ennätys nurin
- Opta nosti melkoisen tilastokummajaisen esiin Liverpoolin pelistä
- Gary Neville: Man United ei joudu Valioliigan putoamistaistoon
- Hyvän alkukauden pelannut Ronald Araújo paljasti – nämä henkilöt auttoivat sopeutumaan Liverpooliin
- Valioliiga-seuran luotsilta raju purkaus: ”Voisin aloittaa muualla jo kahden viikon päästä”