Chelsean tammikuun siirtoikkuna jätti Thiago Silvan sanattomaksi. ”Ensimmäinen kerta, kun näen jotain tällaista”
Chelsean tammikuun siirtoikkuna oli suorastaan hurja.
Se käytti satoja miljoonia euroja uusiin pelaajiin. Chelsea hankki kahdeksan pelaajaa, joista seitsemän tuli seuraan pysyvällä siirrolla. João Félix saapui Atléticosta kevätkaudeksi lainalle. Chelsea maksoi hankinnoistaan yhteensä reilusti yli 300 miljoonaa euroa.
Chelsean konkaritoppari Thiago Silva myönsi seuran verkkosivuilla, ettei ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa. Tammikuun siirtoikkuna oli seuran kannalta sen verran poikkeuksellinen – ja jopa historiallinen.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen nähnyt jotain tällaista urallani. Tämä näyttää seuran kunnianhimon ja sen, miten paljon seura haluaa voittaa. Meillä on ollut tällä kaudella merkittäviä loukkaantumisongelmia. Olemme hankkineet paljon uusia pelaajia ja tottuminen ottaa oman aikansa.
Silva muistuttaa, ettei Chelsealla ole sen suuremmin aikaa odottaa pelaajien tottuvan uuteen ympäristöön, sillä Mestarien liigan pudotuspelit alkavat tuota pikaa. Chelsea kohtaa neljännesvälierissä Borussia Dortmundin.
– Tiedämme, ettemme pelaa parasta mahdollista kautta, mutta uskon siihen, että vaikkemme aloittaneet kautta hyvin, voimme päättää sen hyvin. Meidän on opittava ja sisäistettävä se opetus, ja yrittää totuttautua mahdollisimman nopeasti, koska meillä ei ole aikaa. Mestarien liiga jatkuu pian.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”

- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Man City jäi tasapeliin – toteutuuko Pep Guardiolan ennustus?