Martin Ødegaard paljasti: Olisi voinut siirtyä Arsenaliin jo vuosia sitten: ”Tutustuin Arsène Wengeriin”
Martin Ødegaard siirtyi Real Madridista Arsenaliin lainalle tammikuussa 2021.
Ødegaard pelasi hienon kevätkauden Lontoossa ja Arsenal lunasi norjalaistaiturin itselleen seuraavana kesänä 35 miljoonalla eurolla.
Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on edustanut Arsenalia kahden vuoden ajan, ja on noussut seuran edustusjoukkueen kapteeniksi.
Ødegaard pelaa Arsenalin kanssa loistavaa kautta. Arsenal johtaa Valioliigaa ja Ødegaard on viimeistellyt sarjassa komeat kahdeksan maalia. Maalisyöttöjä on syntynyt kuusi.
Ødegaard paljasti The Players’ Tribunen haastattelussa voineensa siirtyä Arsenaliin jo 16-vuotiaana. Silloin käytännössä kaikki suurseurat olivat nuorukaisen kintereillä. Ødegaard valitsi lopulta Real Madridin.
– Isäni hoiti asioita seurojen kanssa, ja niitä oli todella paljon. Menimme tutustumaan Bayern Müncheniin, Borussia Dortmundiin, Manchester Unitediin, Liverpooliin, Real Madridiin ja myös Arsenaliin. Meitä kuljetettiin yksityislentokoneilla ja meidät saatiin tuntemaan itsemme erityisiksi.
– Olin lähellä valita Arsenalin. Kun menimme sinne, pääsin harjoittelemaan Arsenalin harjoituskeskuksessa ja tutustuin Arsène Wengeriin. Hän on legenda, ja kasvoin katsoessani häntä televisioista, ja yhtäkkiä istun hänen vastapäätä syödessäni bistekiä.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Valioliiga saa ensi kaudeksi ainakin viisi paikkaa Mestarien liigaan
- Steven Gerrard: Seuraavat pelit ratkaisevat Arne Slotin tulevaisuuden Liverpoolissa
- Rio Ferdinand kyseenalaisti Arsenalin mestaruushaaveet: ”Tämä ei ole piikki heidän suuntaan, mutta…”
- Jamie Carragher kertoi suoran mielipiteensä Valioliigan pelillisestä trendistä: ”Noloa”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Virallista: Aaron Ramsey lopettaa pelaajauransa
- Melkoista vihjailua – voivatko PSG-ottelut jäädä Arne Slotin viimeisiksi?
- Paul Scholes asettaisi nämä kahdeksan Manchester Unitedin pelaajaa myyntiin
- Manchester Unitedin pelaajilta runsaasti tukea Michael Carrickille: ”Hän on oikea mies tehtävään”
- Manchester United-legenda avautuu vanhasta joukkuekaveristaan: ”Halusin tappaa hänet”
- Loppuhetkien ratkaisu: Arsenal täpärästi kiinni välieräpaikassa Mestarien liigassa
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Fabrizio Romano: Tottenham-pelaaja neuvottelee Italian suurseuran kanssa
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta