Valioliiga-legenda Patrice Evra sai rikostuomion homofobisista kommenteistaan
Manchester Unitedin entinen puolustaja Patrice Evra sai torstaina rikostuomion homofobisista viesteistään verkossa, kertoo Evening Standard.
Evralle, 41, määrättiin pariisilaisessa oikeusistuimessa tuhannen euron sakot ja hänet määrättiin maksamaan 2 000 euroa kahdelle vihanvastaiselle kampanjaryhmälle.
Kampanjaryhmät tekivät Evrasta valituksen maaliskuussa 2019 hänen julkaistua itsestään videon sosiaalisessa mediassa Manchester Unitedin ja Paris Saint-Germainin välisen ottelun jälkeen.
– Pariisi (PSG), te olette homoja, te olette homoja, sanoi Evra videolla ja lisäsi: ”Täällä miehet puhuvat”.
Torstain tuomion jälkeen kantelijoiden asianajaja Etienne Deshoulieres antoi lausunnon, jossa hän totesi: ”Patrice Evran kaltaisen hahmon homofobiset lausunnot lietsovat vihaa ja väkivaltaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä vastaan erityisesti maissa, joissa homoseksuaalisuus on rikosoikeudellisesti tukahdutettu, kuten Senegalissa, josta Patrice Evra on kotoisin.”
Evra syntyi Senegalin pääkaupungissa Dakarissa ja muutti pienenä Pariisiin. Nykyään hän asuu Dubaissa.
Ranskan entisen maajoukkuepuolustajan asianajaja Jerome Boursican sanoi, että Evra ”ei halunnut vahingoittaa homoseksuaalista yhteisöä”, vaan hän oli vain ”kohdistanut loukkauksia” PSG:tä kohtaan.
Asianajajan mukaan Evra oli julkaissut anteeksipyyntövideon heti seuraavana päivänä kohahduttaneiden kommenttiensa jälkeen.
Evra voitti Manchester Unitedissa muun muassa viisi Valioliigan mestaruutta edustaessaan seuraa vuosina 2006-2014. Valioliigassa hän pelasi lyhyesti myös West Hamissa, joka jäi hänen ammattilaisuransa viimeiseksi joukkueeksi.
LUE MYÖS:
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Romano: Tottenham luottaa päävalmentajaansa surkeasta alkukaudesta huolimatta
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Bruno Guimaraes turhautui Arsenalin esitykseen – latasi suorat sanat
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä