Jürgen Klopp joutui katsomaan viime kevään UCL-finaalin ensimmäistä kertaa uudestaan: ”Nyt tiedän, miksen ole katsonut sitä aiemmin…”
Liverpool ja Real Madrid kohtaavat toisensa tiistai-iltana Mestarien liigan neljännesvälierien toisessa osassa.
Joukkueet iskivät yhteen viime keväänä Mestarien liigan finaalissa. Tuolloin Real Madrid oli parempi maalein 1-0, ja voitti Mestarien liigan.
Liverpoolin kausi on ollut vaikea. Se on Valioliigan sarjataulukossa vasta kahdeksantena ja on voittanut alle puolet kuluvan kauden sarjaotteluistaan. Mestarien liigaan oikeuttava neljäs sija on seitsemän pisteen päässä, mutta toisaalta Liverpool on pelannut kaksi ottelua vähemmän kuin neljäntenä oleva Tottenham.
Liverpoolin päävalmentaja Jürgen Klopp käväisi lehdistötilaisuudessa maanantaina ennen tiistaista Anfieldin huippuottelua. Klopp kehui vuolaasti Real Madrid -luotsi Carlo Ancelottia.
– Mielestäni joku sanoi minulle, että finaalin jälkeen Ancelotti kertoi tienneensä täydellisesti, mitä aioimme tehdä ottelussa. Meidän olisi pitänyt voittaa se finaali, mutta emme onnistuneet siinä. Silti meidän olisi pitänyt voittaa. Carlo on rauhallisin valmentaja, johon olen tutustunut elämässäni. Lisäksi hän on yksi parhaista ihmisistä, joihin voit tutustua. Ancelotti on fantastinen persoona. Hän on todella älykäs. Hänen vuoksi meidän on pelattava eri tasolla pärjätäksemme. Kunnioitan ja arvostan Ancelottia paljon. Heillä on maailmanluokan joukkue ja he ovat hankkineet sinne loistavia nuoria pelaajia.
Klopp katsoi viime kevään finaalin ensimmäistä kertaa uudestaan viikonloppuna.
– Nämä ovat erilaisia otteluita. Real Madrid on yksi maailman suurimmista seuroista. Pelasimme sen finaalin Pariisissa, enkä katsonut sitä uudelleen ennen tätä viikonloppua. Nyt tiedän, miksen katsonut sitä uudelleen ennen viikonloppua, mutta minun oli katsottava se. Pelasimme hyvän ottelun, mutta emme onnistuneet voittamaan. Real Madridin kokemus oli nähtävillä siinä ottelussa. He eivät häviä, vaikka vastustajalla on maalipaikkoja. Sen voit oppia heiltä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi