Leeds-puolustaja ennakoi Barcelonalle vaikeaa iltapuhdetta Old Traffordilla – nosti esiin yhden Manchester Unitedin pelaajan: ”Onnistuu kaikessa, mitä tekee”
Manchester United ja Barcelona kohtaavat toisensa torstai-iltana Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen toisessa osassa.
Viime viikolla pelattu avausosa päättyi 2-2 -tasapeliin Camp Noulla, joten ottelupari on edelleen täysin auki.
Manchester United on pelannut loistavan alkuvuoden, ja se saa kiittää siitä pitkälti Marcus Rashfordia. Rashford on tehnyt MM-tauon jälkeen peräti 16 maalia ja on tällä hetkellä yksi maailman kuumimmista hyökkääjistä.
Espanjalaislehti AS haastatteli Leedsiä edustavaa Júnior Firpoa, joka pelasi Barcelonassa vuodet 2019-21. Júnior pelasi Leedsin kanssa hiljattain Manchester Unitedia vastaan Old Traffordilla, ja oli voittaa ottelun, mutta Manchester United nousi kahden maalin takaa-ajomatkalta tasoihin. Júniorin mukaan Barcelonan on kiinnitettävä huomiota etenkin Rashfordiin.
– Barcelona tulee kärsimään, koska Old Traffordilla vastustajat kärsivät. Me menimme 2-0 -johtoon Old Traffordilla, mutta Manchester United nousi lopussa tasoihin. Dominoimme itse ottelua, mutta asian nimi on se, että heillä on hyökkääjä, joka onnistuu kaikessa, mitä tekee ja on huippuvireessä. Tällä hetkellä Rashford on yksi maailman parhaista pelaajista.
– Tämä Barcelona kykenee kuitenkin voittamaan Old Traffordilla, jos he eivät mene mukaan Manchester Unitedin peliin, joka perustuu päädystä päätyyn juoksemiseen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?

- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi