Manchester United ja Barcelona iskevät yhteen huippuottelussa – Xavi: ”Man United on tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista joukkueista”
Manchester United ja Barcelona iskevät yhteen torstai-iltana Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen toisessa osassa.
Viime viikolla Barcelonassa pelattu avausosa päättyi 2-2 -tasapeliin.
Barcelonan päävalmentaja Xavi käväisi keskiviikkona ottelua edeltävässä lehdistötilaisuudessa. Xavi tiedostaa, miten vaikea haaste Manchester Unitedin pudottaminen on, sillä Erik ten Hagin miehistö on parantanut huimasti otteitaan.
– Luvassa on huippuottelu. Old Trafford on upea stadion ja siellä on loistava fiilis ottelun aikana. Kummatkin joukkueet saapuvat otteluun hyvässä iskussa. Siitä ei tule helppoa, koska Manchester United on tällä hetkellä yksi Euroopan parhaista joukkueista. Olemme motivoituneita ja haluamme kilpailla, ja antaa parhaan version Barcelonasta, Xavi vakuutti.
– Uskon, että ottelusta tulee samanlainen kuin viime viikolla. Voi olla, että Manchester United kotijoukkueena lähtee ottamaan ylempää kiinni. Jos emme onnistu purkamaan heidän prässiään, he rohkaistuvat entisestään. Kentällä nähdään paljon intohimoa.
Xavilta tiedusteltiin, haluaisiko hän valmentaa joskus Valioliigassa.
– En edes ajattele sitä. Olen vasta aloittanut Barcelonassa, ja minulla on tunne, että Barcelonalta saama mahdollisuus tuli minulle todella aikaisin. Se on hienoa.
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?

- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran