Paul Scholes muistuttaa miksi Manchester United on edelleen mukana Valioliigan mestaruustaistelussa

Manchester United nappasi torstaina suuren voiton, kun se kaatoi Barcelonan Eurooppa-liigan ensimmäisen pudotuspelikierroksen toisessa osassa 2-1 ja eteni kilpailun neljännesvälierävaiheeseen.
Manchester Unitedin todellinen seuralegenda Paul Scholes oli innoissaan jatkopaikasta. BT Sportsilla torstaista ottelua analysoineen Scholesin mielestä torstainen voitto nostaa joukkueen moraalia ennen sunnuntaista Liigacupin finaalia, jossa vastaan asettuu Newcastle.
– Manchester Unitedin on hyvä lähteä sunnuntain finaaliin voitettuaan Barcelonan kaltaisen huippujoukkueen. Tämä voitto on tärkeä sunnuntain kannalta. Silloin pelataan suorastaan valtava ottelu, koska pokaali on pelissä, ja seura tarvitsee sitä. Barcelonan kaataminen ottaa painetta pois valmentajan ja joukkueen selästä.
Scholesin mukaan Manchester United on edelleen mukana Valioliigan mestaruustaistelussa. Yhden ottelun vähemmän pelannut sarjakärki Arsenal on viiden pisteen karkumatkalla. Sen sijaan toisena oleva Manchester City on kolme pistettä Manchester Unitedia edellä.
– Tästä lähtien jokainen ottelu loppukaudella on suuri. En ota edelleenkään Manchester Unitedia pois mestaruustaistelusta. Tiedän ihmisten sanovan, että he ovat hieman liian kaukana kärkipaikasta, mutta monet sanovat Manchester Cityn voittavan mestaruuden. Manchester United on vain kolme pistettä Manchester Cityä perässä, joten mielestäni heillä on edelleen mahdollisuus varsinkin tässä iskussa.
Scholes muistuttaa Manchester Unitedin hurjasta ottelumäärästä.
– Ainoa asia, joka voi satuttaa Manchester Unitedia on ottelumäärä. He pelaavat Liigacupin finaalin sunnuntaina, ensi viikolla on arkena FA Cupia ja sitten Liverpool-vierasottelu seuraavana viikonloppuna. Luvassa on vaikeita otteluita, mutta toisaalta Manchester United on jo kohdannut kahdesti Arsenalin ja Manchester Cityn, ja ovat edelleen varsin hyvissä asemissa mestaruustaistelun suhteen.
Manchester United saa tietää Eurooppa-liigan neljännesvälierävastustajansa perjantaina. Arvonta alkaa klo 13.00.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Aaron Wan-Bissaka sai maajoukkuekutsun
- Aston Villan loppukauteen suuri takaisku
- ”Olen täysin valmis siihen” – Ilkay Gündoğan, 34, haluaa pelata vielä pitkään huipulla
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Arsenalin haaveet kaatuivat Mestarien liigassa
- Rúben Amorim suorasanainen Man Unitedin erikoisesta kaudesta: ”Me voimme olla huonoin euroturnauksen voittanut joukkue”
- Rúben Amorim kommentoi Bruno Fernandesin siirtohuhuja: ”Suunnitelmamme eivät ole muuttuneet”
- Mikel Artetalta kuittailua Liverpoolille: ”Me olisimme voittaneet kaksi mestaruutta”
- Arsenalin haaveet kaatuivat Mestarien liigassa
- Arsenal putosi Mestarien liigasta – Arteta: ”Ansaitsimme niin paljon enemmän”
- Kevin De Bruyne herättää kiinnostusta Serie A:ssa
- Arsène Wenger ei yllättynyt Trent Alexander-Arnoldin ratkaisusta: ”Osoittaa uuden trendin olemassaolon”
- Rúben Amorim suorasanainen Man Unitedin erikoisesta kaudesta: ”Me voimme olla huonoin euroturnauksen voittanut joukkue”
- Rúben Amorim kommentoi Bruno Fernandesin siirtohuhuja: ”Suunnitelmamme eivät ole muuttuneet”
- Antony saattaa jäädä Betisiin – seurapomo: ”Jos pelaaja auttaa meitä…”
- Toimittaja: Atlético pääsi Tottenham-topparin kanssa yhteisymmärrykseen sopimuksesta
- Man United entisen maalivahtinsa perässä