Brentfordin himoittu tähtipelaaja linjasi kovat tavoitteensa – siirto edessä?
Brentfordin maalivahti David Raya haluaa päästä pelaamaan europelejä ja taistella pokaaleista.
Espanjan maajoukkuerinkiin noussut Raya, 27, on yhdistetty huhuissa muun muassa Manchester Unitediin, Tottenhamiin ja Chelseaan.
Hänen ja Brentfordin sopimus päättyy ensi kauden jälkeen, eivätkä osapuolet ole päässeet uudesta diilistä sopuun. Sekä Raya että Beesin päävalmentaja Thomas Frank ovat vahvistaneet, että espanjalaistorjuja on hylännyt jo kaksi jatkosopimustarjousta.
Tuoreessa Athleticin haastattelussa Raya sanoo, että hän on valmis kunnioittamaan sopimustaan loppuun saakka, mutta lisäsi, ettei tiedä, mitä tulevana kesänä tapahtuu.
– Hylkäsin kaksi sopimustarjousta, yhden viime vuonna ja toisen tammikuussa. Ne eivät olleet sellaisia tarjouksia, joita haemme. Muuta en voi sanoa.
– Minulla on sopimus täällä, joten olen valmis pelaamaan sen loppuun, mutta koskaan ei tiedä, mitä kesällä tapahtuu. Ehkä seura haluaa myydä, ehkä ei. Ehkä haluan jäädä. Haluan keskittyä jalkapalloon ja nähdä, mitä tapahtuu.
Brentford taistelee pääsystä ensi kauden europeleihin, mutta Rayan unelmat saattavat osoittautua isommiksi kuin mitä hänen nykyseurallaan on tarjota.
– Minulla on suuria tavoitteita. Haluan pelata Euroopassa ja haluan taistella mestaruudesta. Haluan taistella eurocupin mestaruudesta. Uskon itseeni ja siihen, että pystyn pelaamaan tuollaisissa peleissä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bruno Fernandesista pelaajayhdistyksen vuoden pelaaja? Näin Michael Carrick kommentoi
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista
- Eddie Howe otti kantaa Sandro Tonalin tilanteeseen
- Gary Neville: Manchester Unitedin on vahvistettava tätä pelipaikkaa kesän siirtoikkunassa
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?