Diego Costan maalitili edelleen avaamatta – näin valmentaja puolustaa hyökkääjäänsä
Wolverhamptonin joukkue on muuttunut kauden mittaan.
Wolverhampton palkkasi marraskuussa Julen Lopeteguin uudeksi päävalmentajakseen. Lopetegui sai aiemmin syksyllä potkut Sevillan peräsimestä.
Lopetegui on tehnyt hienoa työtä Wolverhamptonin peräsimessä. Seura oli Valioliigan jumbona, kun Lopetegui palkattiin joukkueen valmentajaksi. Nyt Wolverhampton majailee sarjataulukossa 15. sijalla.
DAZN haastatteli Lopeteguita, joka otti kertoi mielipiteensä muun muassa Diego Costasta. Costa saapui Wolverhamptoniin syyskuussa. Konkarikärki ei ole vielä avannut tämän kauden maalitiliään. Costa ehti olla ilman seuraa noin yhdeksän kuukauden ajan ennen Wolves-siirtoaan.
– Diego oli pitkän aikaa sivussa huipputason kilpailusta, mutta hän on osoittanut sen kilpailuhenkisyyden, joka hänellä on. Costa on tehnyt todella kovasti töitä ja on hyvässä fyysisessä kunnossa. Costa yrittää auttaa joukkuetta kokemuksensa kautta ja tekee mitä vain joukkueen eteen. Joskus hän on avauskokoonpanossa ja joskus otan hänet penkiltä kentälle.
Pablo Sarabia siirtyi tammikuussa PSG:stä Wolverhamptoniin. Sarabia onnistui hiljattain maalinteossa. Espanjan A-maajoukkueeseen kuuluva Sarabia sai kiitokset Lopeteguilta.
– Sarabia on todella hyvä pelaaja ja hän on täydellisessä iässä. Sarabia on tullut oikeanlaisella mentaliteetilla joukkueeseen, joka on siinä asemassa, missä se on. En puhu ainoastaan hänen jalkapalloilullisista taidoistaan, vaan myös mentaliteetista, kypsyydestä ja fiksuudesta. Nämä ominaisuudet ovat tärkeitä meille tässä tilanteessa. Olemme hyvin nuori joukkue ja tarvitsimme Sarabian kaltaista kokenutta pelaajaa.
Wolverhampton kohtaa keskiviikkoiltana Liverpoolin Valioliigassa.
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”