Ian Wrightiltä suora kysymys Graham Potterille – kummasteli Chelsea-hyökkääjän tilannetta: ”En tiedä, mitä on tapahtunut…”
Pierre-Emerick Aubameyang siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Barcelonasta Chelseaan noin 12 miljoonalla eurolla.
Chelsean silloinen päävalmentaja Thomas Tuchel onnistui suostuttelemaan Aubameyangin siirtymään Lontooseen. Aubameyang oli tuttu pelaaja Tuchelille, sillä kaksikko työskenteli yhdessä Borussia Dortmundissa. Tuchel sai kuitenkin potkut noin viikko Aubameyangin hankinnan jälkeen.
Graham Potter saapui syyskuussa joukkueen uudeksi päävalmentajaksi, ja on jättänyt Aubameyangin hyvin pienelle peliajalle.
Aubameyang on päässyt kuluvalla kaudella vain neljästi avauskokoonpanoon Valioliigassa ja olisi tiettävästi halunnut palata Barcelonaan jo tammikuun siirtoikkunassa, mutta sitä ei lopulta tapahtunut.
Arsenal-legenda Ian Wright puhui kummasteli Aubameyangin tilannetta IMG:n haastattelussa. Wright ei ymmärrä, miksi valtavista maalintekovaikeuksista kärsivä Chelsea ei peluuta Aubameyangia. Potter on peluuttanut joukkuettaan jo pitkään ilman puhdasta kärkeä.
– En tiedä, mitä on tapahtunut, mutta Chelsea tarvitsee hyökkääjää. Heillä on sellainen, mutta hän ei pelaa. Joukkuetoverit varmasti puhuvat siitä. He puhuvat Aubameyangin kanssa ja sanovat, etteivät ymmärrä, miksei hän saa peliaikaa. Et tiedä, mitä valmentajan kanssa on tapahtunut, etkä sitä, miksei hän pelaa, mutta joukkuetoverit varmasti kyselevät Aubameyangilta, miksei hän pääse kentälle.
Wrightin mukaan Aubameyang voisi ratkaista lukuisia ongelmia.
– Aubameyangista voi sanoa mitä tahansa, mutta hän on maalintekijä. Jos saat Reece Jamesin ja Ben Chilwellin täyteen pelikuntoon, niin ongelmat on ratkaistu, koska molemmilla olisi joku pelaaja, jolle lähettää keskityksiä. Ja sinulla on Enzo Fernández, joka kykenisi löytämään Aubameyangin hyökkäyksessä. On olemassa useita syitä, miksi Aubameyangin peluuttaminen voisi toimia.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpoolin Alexander Isak kävi leikkauksessa – kuukausia sivussa
- Sean Dyche haluaa ex-luottopelaajansa Nottingham Forestiin
- Bruno Fernandesin loukkaantuminen huolettaa joukkuekaveria: ”Valtava takaisku”
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Wayne Rooney: Declan Rice on Englannin seuraava kapteeni
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Brittimediassa keskenään ristiriitaista tietoa Arsenalin siirtosuunnitelmista
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Sky: Nämä ovat Chelsean suunnitelmat tammikuun varalle
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Alexander Isak loukkaantui – näin Arne Slot kommentoi
- Xavi Simons pyysi anteeksi taklaustaan – näin kommentoi Virgil van Dijk
- Aston Villalle kritiikkiä aivovammajärjestöltä Emi Martínezin tilanteesta
- Crystal Palacen Oliver Glasner kiehui: ”Todella häpeällinen esitys”
- West Ham -hyökkääjä voi siirtyä hetkenä minä hyvänsä
- Manchester Unitedin penkinlämmittäjän siirto lähestyy, vai lähestyykö?
- Nemanja Matić sai Manchester Unitedilta sakon ja uhkasi lähteä: ”Chelseassa ei olisi ikinä käynyt noin”
- Erikoinen yllätys: vastikään Tottenhamiin palannut urheilupomo lähdössä nyt muualle
- Pep Guardiola punnitsee Man Cityn pelaajat joulun jälkeen: ”He voivat syödä, mutta…”
- Frank Lampard raivostutti vastustajan: ”Pyydän anteeksi”