Lähde: 60 miljoonan euron floppi jättämässä Liverpoolin – Bundesliigaseurat kintereillä
Naby Keïtan nykyinen sopimus Liverpoolin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen.
Sky Sportsin mukaan Keïta on jättämässä Liverpoolin kesällä vapaana agenttina. Osapuolet eivät aio odotetusti solmia jatkosopimusta.
Keïta siirtyi RB Leipzigistä Liverpooliin jopa 60 miljoonalla eurolla kesällä 2018, mutta lukuisista loukkaantumisista kärsinyt keskikenttäpelaaja ei ole missään vaiheessa noussut Jürgen Kloppin luottomieheksi.
Keïta on jäänyt pitkälti rotaatiopelaajan rooliin ja kuluvalla kaudella peliaika on jäänyt entistäkin pienemmäksi loukkaantumisten vuoksi. Keïta on ollut sivussa tällä kaudella jopa 22 ottelusta erilaisten vammojen vuoksi.
SportBildin mukaan RB Leipzig ja Borussia Dortmund taistelevat Keïtan hankinnasta. Pelaaja on saatavilla ilman siirtokorvausta ja kummatkin saksalaisseurat ovat osoittaneet kiinnostuksensa.
Keïta ehti edustaa RB Leipzigiä vain kahden vuoden ajan, mutta pelasi seurassa loistavaa jalkapalloa ja jätti jälkensä seurajohtoon, joka haluaisi Keïtan takaisin.
LUE MYÖS:
- Lähde: Kaksi suurseuraa Arsenalin laitahyökkääjän perässä
- Jamie Carragher nimesi Valioliiga-historian parhaat wingbackit
- Alan Shearer Bruno Fernandesin tempusta: ”Se oli säälittävää”
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: Ymmärrän kannattajien turhautumisen
- Christopher Nkunku puhui ongelmistaan Chelseassa
- Murskavoitto Valioliigassa – Newcastle jäi jyrän alle
- James Milner palaa Liverpooliin – tässä roolissa
- Roberto De Zerbiltä tyly kommentti kohupelaajasta
- Gary Neville kertoi – yksi joukkue voi haastaa Arsenalin Valioliigan mestaruustaistossa
- Nottingham-pomo lähti todella yllättävään maahan