Erik ten Hagin ystävä paljasti: Louis van Gaal kehotti jättämään Manchester United -pestin väliin: ”Häntä ei haitannut kävellä Ronaldon asettaman miinakentän läpi”
Erik ten Hag siirtyi Manchester Unitedin peräsimeen viime kesänä.
Hollantilaisluotsi on tehnyt seurassa hienoa työtä, vaikka alku olikin kivinen. Syyskausi meni pitkälti Cristiano Ronaldon ympärillä olleen kohun kanssa. Ronaldo jäi pienelle peliajalle, haukkui ten Hagin ja seuran julkisesti ja lopulta Manchester United purki hyökkääjän sopimuksen.
Sittemmin on kulkenut. Manchester United on parhaillaan kolmantena Valioliigassa. Seura voitti viime viikonloppuna Liigacupin mestaruuden. Lisäksi ten Hagin miehistö taistelee edelleen menestyksestä Eurooppa-liigassa ja FA Cupissa.
Clemens Zwijnenberg pelasi aikoinaan ten Hagin kanssa Twenten edustusjoukkueessa. Ystävykset ovat edelleen aktiivisesti tekemisissä ja Zwijnenberg kertoi mielipiteensä ten Hagin työsuorituksesta Manchester Unitedissa Mirrorin haastattelussa.
– Erik ansaitsee tämän menestyksen Manchester Unitedissa. Ihmiset eivät ymmärrä, millaisten miinakenttien läpi ten Hagin oli käveltävä Manchester Unitedissa ensimmäisen viiden kuukauden aikana. Seurassa oli kaaos päällä heti alusta lähtien. Ronaldo oli asettanut omat miinansa maahan. Erik meni Manchester Unitediin, koska hän näki seuran potentiaalin ja haasteen.
Zwijnenbergin mukaan Louis van Gaal kehotti ten Hagia kieltäytymään Manchester Unitedin tarjouksesta.
– Tiedättekö mitä van Gaal sanoi ten Hagille? Van Gaal muistutti ten Hagia, millainen sekosorto Manchester Unitedissa vallitsee ja kehotti ten Hagia jättämään pestin välistä. Ten Hagia ei haitannut kävellä Ronaldon asettaman miinakentän läpi. Erikissä on se hieno ominaisuus, että hän pitää jalat maassa, eikä hän halua koskaan olla ylimielinen johtaja.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin

- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele