Ajax esti hyökkääjänsä siirron Valioliigaan – pettymys unohtui nopeasti: ”Evertonilla ei mene lujaa”

Ajaxin hyökkäyspään monitaituri Mohammed Kudus on jälkiviisaana tyytyväinen siihen, että hänen siirtonsa Evertoniin jäi toteutumatta.
Toffees olisi halunnut Kudusin, 22, viime kesänä, mutta Ajax esti ghanalaislaiturin lähdön.
Tuolloin Kudus oli katkera tapahtuneesta, mutta tätä nykyä hän on tyytyväinen Amsterdamin suurseurassa.
Tuoreissa siirtohuhuissa Kudusia on viety Manchester Unitediin, mutta hän kertoi De Telegraafin haastattelussa, että saattaa solmia jatkosopimuksen Ajaxin kanssa.
– Olen tällä hetkellä todella onnellinen Ajaxissa, mutta olen vielä onnellisempi, jos voitamme tuplamestaruuden. Miksi en haluaisi tehdä jatkosopimusta? Pääsen pelaamaan ja olen kehittynyt hyvin. Kyse on enää neuvotteluista ja summista.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Petyin siihen, kun Ajax esti viime kesänä siirtoni Evertoniin. Ajattelin, että minun oli aika aloittaa uusi jakso urallani, koska en saanut täällä peliaikaa.
– Mutta keskittymiseni palasi heti täysin Ajaxiin, kun siirtoikkuna oli sulkeutunut. Reserviroolini oli ainoa syy, miksi halusin lähteä. Hoidin sen ongelman itse pois alta.
– Evertonilla ei mene lujaa Valioliigassa, kun taas Ajax on mestaruustaistossa ja minä olen vakioavauksen pelaaja. Minulla on vahva luotto Jumalaan, joka teki kannaltani posiitivisen päätöksen, kun hän ei antanut siirron toteutua.
Kudus on pelannut tällä kaudella Ajaxissa 35 ottelua tehden niissä yhteensä 18 maalia ja syöttäen viisi.
Everton on kirjoitushetkellä Valioliigassa 15. sijalla.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Thomas Tuchel puhui Marcus Rashfordin ja Phil Fodenin vaikeasta karsinta-avauksesta – Englannin päävalmentaja oli tyytyväinen yhteen asiaan
- Athletic: Chelsea voi jättää Jadon Sanchon ostamatta – sopimuksessa vaihtoehtoinen ratkaisu
- Newcastle-tähti jätti maajoukkueleirin kesken
- Liverpoolin Andy Robertson ei ole valmis luopumaan paikastaan: ”Minun aikani ei ole vielä”
- Englannin uusi valmentaja Thomas Tuchel jakoi pari vinkkiä Jude Bellinghamille
- Erling Haaland ei pelkää Man Cityn potentiaalista rangaistusta
- Rasmus Højlund kopioi Cristiano Ronaldon tuuletuksen Portugalia vastaan – näin hyökkääjälegenda reagoi
- Liverpoolin luottopelaaja hehkuttaa Arne Slotin uskomatonta sisääntuloa – vertasi Jürgen Kloppiin
- Näihin asioihin Thomas Tuchel ei ollut tyytyväinen Englannin debyytissään – kahdelta tähdeltä vaaditaan enemmän
- Wolves-hyökkääjälle törkytempusta lisää pelikieltoa ja sakot