Sky: Bayern-tähti harkitsee vaihtavansa seuraa – Pep Guardiola haluaa Saksan maajoukkuepelaajan Manchester Cityyn
Serge Gnabry on pettynyt peliaikaansa Bayern Münchenissä, kertoo Sky Deutschland.
Lähteen mukaan Gnabry harkitsee poistuvansa Bayernista kuluvan kauden jälkeen. Gnabry ei ole onnistunut nousemaan selväksi avauskokoonpanon pelaajaksi Julian Nagelsmannin alaisuudessa, vaikka on ollut tälläkin kaudella hyvin tehokas. 36 ottelussa on syntynyt 12 maalia ja 11 maalisyöttöä.
Sky kertoo Pep Guardiolan olevan hyvin innoissaan siitä, että Gnabry on mahdollisesti jättämässä Bayernin. Guardiola nimittäin haluaa pelaajan Manchester Cityyn pitkälti hinnalla millä hyvänsä. Guardiola kokee, että Gnabry toisi joukkueeseen tarvittavaa laatua.
Gnabry haluaa lähtökohtaisesti siirtyä joukkueeseen, jossa hän nousisi heti avauskokoonpanon pelaajaksi.
21 maalia Saksan A-maajoukkueessa viimeistellyt oikea laitahyökkääjä on edustanut Bayernia vajaan viiden vuoden ajan. Kausi 2017-18 sujui lainalla Hoffenheimissä.
Gnabry oli kirjoilla Arsenalissa vuodet 2011-16.
- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen