Aaron Ramsdale piti Arsenalia pystyssä Liverpoolin vieraana: ”Kaksijakoiset fiilikset, mutta…”

Arsenal päätyi sunnuntaina 2-2 -tasapeliin Liverpoolin kanssa Anfieldilla.
Arsenal johtaa Valioliigaa kuuden pisteen erolla yhden ottelun vähemmän pelanneeseen Manchester Cityyn. Manchester City isännöi Arsenalia Etihadilla muutaman viikon kuluttua.
Liverpool loi sunnuntaisessa ottelussa varsinkin toisella jaksolla lukuisia maalintekopaikkoja. Arsenal-vahti Aaron Ramsdale pelasi loistavan ottelun ja piti joukkuettaan pystyssä varsinkin loppuhetkillä. Ilman Ramsdalen torjuntoja Liverpool olisi napannut täyden pistepotin ja vaikeuttanut Arsenalin tilannetta sarjakärjessä.
Ramsdale tiedostaa, että pisteen saaminen kotimatkalle ei ollut suinkaan yksinkertaista.
– Kaksijakoiset fiilikset, mutta uskon, että seuraavien päivien aikana ajattelen tämän olleen meille hyvä piste. Olimme jatkuvan paineen alaisena 35 minuutin ajan ja saimme silti pisteen Anfieldilta. Liverpool on huippujoukkue. Saatoimme menettää kaksi pistettä, mutta olisimme voineet menettää kaikki kolme. Onneksi torjuntani auttoivat meitä. Mielestäni olimme loistavia. 50-60 minuutin ajan pelasimme todella hyvin, mutta sitten päästimme kaksi maalia.
Ramsdalen mukaan Arsenal-luotsi Mikel Arteta muistutti pelaajia keskittymään positiivisiin asioihin ottelun jälkeen.
– Yksi piste on merkittävästi parempi kuin nolla pistettä. Valmentajan mukaan meidän on keskityttävä positiivisiin asioihin. Hän on todella positiivinen. Käsittelemme tämän seuraavien päivien aikana.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Telegraph: Manchester Unitedin siirtokohde sai merkittävän jatkosopimustarjouksen
- Relevo: Sevillan legendaarinen urheilutoimenjohtaja Monchi saattaa siirtyä Valioliigaan
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- Lähde: Chelsea jatkaa valitsemallaan linjalla – on ottanut yhteyttä parhaat päivänsä nähneeseen megatähteen
- Nyt se on varmaa: Declan Rice lähtee West Hamista
- Pian seuraton Teemu Pukki antoi vihjeen tulevaisuuden suunnitelmistaan: ”Aika paljon tullut koettua”
- Jarrod Bowen ampui West Hamin Eurooppa-liigaan! Historiallinen europokaali haltuun pitkän odotuksen jälkeen
- Näin Declan Rice kommentoi kuumia siirtohuhuja
- Virallista! Maailmanmestari Liverpoolin haaviin
- Chelsea lupaa: nämä asiat muuttuvat seurassa kesän aikana
- Tähtipelaajan pää vuoti verta! West Ham -kannattajilta järkyttävää idiotismia eurofinaalissa
- 40 miljoonan euron keskikenttäpelaaja haluaa jättää Manchester Unitedin – etsii peliaikaa muualta
- Virallista: Valioliigasta tuttu Kolumbian A-maajoukkupelaaja siirtyy vapaana agenttina Crystal Palaceen