Bruno Fernandesin treenimäärä oli liikaa joukkuekaverille – lääkäri suuttui: ”Tämä on sinun vikasi”
Manchester Unitedin keskikenttäpelaaja Bruno Fernandes sanoo, että Sporting CP:n lääkäri syytti häntä aikoinaan Raphinhan loukkaantumisesta.
Leedsistä tuttu, viime kesänä Barcelonaan siirtynyt Raphinha, 25, ja Fernandes, 28, olivat joukkuekavereita Sportingissa kaudella 2018-19.
Hurjasta kunnostaan tunnettu Fernandes kertoi Sky Sportsin haastattelussa, että Raphinha innostui Sportingissa tekemään ylimääräistä treeniä hänen kanssaan, mutta brassilaiturin kroppa ei ollut tottunut samanlaiseen rasitukseen. Edessä oli loukkaantuminen, josta lääkäri syytti Fernandesia.
– Olin yksi Portugalin ensimmäisistä pelaajista, joka pelasi 56 ottelua seurajoukkueessa yhden kauden aikana. Treenien päätteeksi olin aina tekemässä ylimääräisiä laukausharjoituksia, ja kerran lääkäri koputti ikkunastaan ja käski minun tulla sisälle.
Artikkeli jatkuu twiitin alla.
– Meillä pelasi silloin Raphinha, joka on nykyään Barcelonassa. Hän jäi kerran harjoittelemaan minun kanssani vetoja ja hän loukkaantui kahden pelin jälkeen.
– Lääkäri sanoi minulle: ”Tämä on sinun vikasi, sinä kannustit häntä jäämään kanssasi ja nyt hän on loukkaantunut.”
Kuluvalla kaudella Fernandes on pelannut Manchester Unitedissa 48 ottelua tehden niissä yhteensä kymmenen maalia ja syöttäen 13. Edes ykkösmaalivahti David de Gea ei yllä Unitedin peliminuuttitilastossa Fernandesin edelle.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Huhuissa pyörinyt Valioliiga-luotsi kiistää väitteet
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Manchester United varmisti kolmannen sijan Valioliigassa – Fernandes teki historiaa
- Valioliiga-valmentaja lähdössä – matkalla Jose Mourinhon korvaajaksi
- Virallista: Xabi Alonso on Chelsean uusi manageri
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Hurja huhu: Tässä on Manchester Cityn uusi manageri – Pep Guardiolan aika päätökseen?
- Mitta täysi – ex-pelaaja vaatii potkuja Arne Slotille: ”Vähemmästäkin on erotettu”
- Bruno Fernandes teki Valioliiga-historiaa – näin portugalilaistähti kommentoi
- Kova temppu lähellä: Sunderland voi jysäyttää itsensä europeleihin
- Virallista! Rasmus Højlund jättää Manchester Unitedin pysyvästi
- Katastrofaalinen tulos West Hamille – Tottenham voi nyt varmistaa säilymisen
- Mohamed Salah otti Arne Slotin tähtäimeensä: ”Tiedän osaavani pelata sellaista jalkapalloa”