Man Unitedin kesän suurin hankinta saa seuratoverilta suuria kehuja: ”Kaikki voivat nähdä hänen keräävän nyt ansioitaan”
Manchester United -puolustaja Diogo Dalot antoi kehuja Antonylle sunnuntain esityksen jälkeen Nottingham Forestin vieraana.
Antony, 23, naulasi United 2-0-voittoon päättyneessä ottelussa voittomaalin ja syötti Dalot´n tekemän toisen osuman. Sunnuntain maali oli Brasilian maajoukkuepelaajan kauden kahdeksas Unitedissa.
Viime kesänä Ajaxista 82 miljoonalla punnalla saapunut Antony oli manageri Erik ten Hagille tuttu mies kaksikon yhteistyöstä Hollannista. Kritisoitu laituri on löytänyt viime viikkoina virettään United-paidassa.
– Kaikki mielestäni voivat nähdä hänen keräävän nyt ansioitaan. Hän tekee kovasti töitä päivittäin ollakseen huipputasolla. Hän taistelee joukkueen puolesta ja on joukkuepelaaja, Dalot kehui seuratoveriaan lehdistölle.
– Olen varma, että hänestä tulee olemaan meille paljon apua. Hän osoitti tänään maalilla ja syötöllä olevansa meille tärkeä pelaaja.
– Mielestäni kaikki joukkueessa ovat auttaneet häntä tuntemaan olonsa mukavaksi. Hän tunsi jo managerin, joten hän tiesi pelitavasta ja kuinka hänen halutaan pelaavan. Olemme yrittäneet auttaa häntä sopeutumaan nopeasti ja olemme onnellisia hänen puolestaan.
United nousi voitolla Newcastlen ohi sarjataulukossa kolmanneksi. Joukkue kohtaa seuraavaksi torstaina Espanjassa Sevillan Eurooppa-liigan puolivälierien toisessa osaottelussa.
Avausosa Old Traffordilla päättyi 2-2-tasalukemiin.
LUE MYÖS!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan

- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele