Pep Guardiola: Bayern München hyötyy Sadio Manén ja Leroy Sanén välikohtauksesta: ”Ehdottomasti”
Manchester City voitti viime viikolla Bayern Münchenin Mestarien liigan puolivälierien avausosassa tyylipuhtaasti 3-0.
Otteluparin jälkimmäinen osa pelataan keskiviikkona Münchenissä.
Avausosan jälkeen Bayernin Sadio Mané löi joukkuetoveriaan Leroy Sanéa kasvoihin. Mediatietojen mukaan Bayern antoi Manélle 300 000 euron sakot ja lisäksi pelaaja hyllytettiin viime viikonlopun Hoffenheim-ottelusta. Manén on kuitenkin määrä pelata keskiviikkoisessa ottelussa.
Manchester City -luotsi Pep Guardiolalta tiedusteltiin lehdistötilaisuudessa, saako Bayern lisää energiaa Manén ja Sanén välikohtauksesta.
– Ehdottomasti. Joskus tarvitset konfliktin, jotta joukkue on entistä yhtenäisempi. Mielestäni tämä tapaus ei ole Bayernin heikkous, vaan ennemminkin vahvuus. Bayern pelaa parhaan ottelunsa keskiviikkona.
Guardiola haluaa nähdä kentällä nälkäisen joukkueen, joka lähtee voittamaan toistakin osaa, vaikka Manchester Cityllä onkin merkittävä etumatka.
– Meidän on katsottava, voimmeko pelata toisessa osassa samalla tavalla kuin avausosassa ja olla yhtä rohkeita pelin suhteen.Voimme tehdä paljon hyviä asioita toisessa osassa, mutta myös Bayern kykenee siihen. Haluan kentälle sellaisen joukkueen, joka lähtee voittamaan ottelua. Tiedän, millaista Bayernia vastaan pelaaminen on. Kärsit kentällä, jos olet vähänkin passiivinen.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jättimäinen käänne mestaruustaisteluun – Arsenal epäonnistui kotonaan
- Alejandro Garnacho Man United -katumuksestaan: ”Rakastin sitä seuraa”
- Valioliigan jätit kilpailevat uudesta ”Kevin de Bruynesta”
- Paul Scholes latasi suoraan Max Dowmanista ja MM-kisoista: ”Englannilla ei ole toista samantasoista”
- Mohamed Salah’n sairas tapa teki hänestä maalikoneen – ”7 tuntia päivässä”
- Arsenal ja Bayern München maajoukkuehyökkääjän kintereillä
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- The Athletic: Liverpool-tähti matkalla Valioliigan suurseuraan
- West Hamin murskavoitto sysäsi Tottenhamin suoran putoajan paikalle
- Pelaajamarkkinoilla koetellaan Man Unitedia: suuri kala ei jäänyt haaviin
- Saako Norja lisää jalansijaa Valioliigassa? Kevään sensaatiopelaaja herättää kiinnostusta
- BBC: Arsenal valmis luopumaan kahdesta pelaajastaan
- Mikel Arteta vaatii Arsenalia lisäämään painetta Manchester Cityn suuntaan
- Telegraph: Lisätietoja Arne Slotin tulevaisuudesta
- Romano: Ranskalaistähti valioliigaseurojen tähtäimessä
- Häpeällinen tilasto kertoo kaiken Tottenhamin nykytilasta
- Virallista: Liverpool-ikoni jättää jäähyväiset seuralle